- Ja vaikka todella olisikin niin, että Stefan Naumovitsch olisi vannonut kukistavansa Draga Maschinin, kuka teistä, serbialaiset, silti häntä siitä moittisi? Hän ei tahtonut lähettää kuulaansa kuningattaren sydämeen, vaan sen petollisen naisen sydämeen, joka on villinnyt teidän kuninkaanne ja kiivennyt valtaistuimelle, syöstäkseen Serbian onnettomuuteen. Sankari on Stefan Naumovitsch eikä salamurhaaja! Alas kuningatar Draga! Joka tahtoo pysyä vapaana serbialaisena, hän riistäköön Stefan Naumovitschin tyranniuden palkkapalvelijain käsistä!
— Kuka on tuo tyttö? Vangitkaa hänet, heti linnaan! huusi Nicodem Lunjevica, vaahtoen raivosta. — Hän on mielipuoli, joka on tehtävä vaarattomaksi!
Silloin koetti Stefan Naumovitsch murtaa käsirautansa, sillä nyt hän tunsi Genian, kun oli nähnyt hänet, kuullut hänen äänensä, suloisen, kauniin tytön äänen, joka jo viime yönä oli täyttänyt hänen rintansa kainolla, puhtaalla rakkaudella, hän tahtoi kiiruhtaa Geniaa auttamaan, ja se santarmi, joka häntä piti kiinni, sai semmoisen iskun, että lensi sivulle.
— Pelasta itsesi, Genia! huusi Stefan Naumovitsch juosten hänen luoksensa. — Hyvästi, minä kiitän sinua, mutta ajattele toki omaa henkeäsi, joka on tuhat kertaa kalliimpi kuin minun. — Ha, kurja raukka. — Nicodem, se oli — Dragan veljelle arvonmukaista!
Miekan isku oli ylhäältäpäin sattunut Stefan Naumovitschin päähän, joka ehdottomasti olisi haljennut, ellei miekka olisi sattunut lappeelleen.
Kumminkin haavasta heti suihkui punanen verivirta, ja heikolla, vapisevalla äänellä lausuen: "Genia, Genia, minä rakastan sinua!" kaatui Stefan Naumovitsch tajutonna maahan.
— Verta, verta! huudettiin kumeasti väkijoukossa. — Tämä ei mitään hyvää merkitse, ne häät, joita tänään vietetään, eivät voi onnea tuottaa!
— Mies on tappanut hänet! Stefan, Stefan! Voi, enkö sitte enää milloinkaan saa nähdä sinua? Tämä epätoivon huuto pääsi Genian rinnasta, joka tahtoi heittäytyä rakastettunsa yli, mutta silloin äkkiä kaksi väkevää käsivartta tarttui Geniaan, joka temmattiin taaksepäin väkijoukkoon — ja seuraavassa hetkessä oli Geniä suojassa santarmin raaoilta käsiltä, kadonnut ihmismereen, joka sulki hänet syliinsä kuin myöskin hänen pelastajansa.
Pyörtynyt Stefan Naumovitsch kannettiin pois, tuhannet sääliväiset silmät seurasivat häntä, sillä hyvin tunnettiin se kohtalo, joka häntä odotti.
Belgradin kasematit, nuo hirvittävät kellarikuopat. … Tiedettiin, että ainoastaan muutama harva niistä, jotka olivat vaeltaneet tuota pimeätä tietä, oli päässyt takaisin päivän valoon.