Jos ijankaikkisuudessa joku sinulta kysyy, kuka sinut, nuoren tammen, kaatoi, niin sano: Sen teki Draga, jonka edessä jokaisen täytyy kuolla, joka voi hänelle tulla vaaralliseksi.
Sitte Draga hyökkäsi ulos ovesta ja sulki sen hiljaa, äänettömästi. Hän oli täysin vakuutettu siitä, että myrkky muutamien minuuttien kuluttua riistäisi pojalta hengen. Siksi hän sydämessään riemuiten lähti talosta, missä hyvät ihmiset olivat hänet vieraanvaraisesta vastaanottaneet, mutta johon hän oli kuolemaa ja kauhua kylvänyt.
Muutamien minuuttien kuluttua oli hän hävinnyt metsään, kiirehtien hakemaan tietä, joka johti Tapschiderin huvilinnaan.
Rouva Ada Kristic sillä aikaa turhaan odotti poikaansa. Hän suuresti ihmetteli, ettei poika tullut, sillä hän oli siihen tottunut, että poika heti juoksi auttamaan, kun nimensä kuuli.
— Milan, poikani, missä sinä olet? Miksi et tule?
Taas kului minuuttia, eikä Milan pihalla näyttäytynyt.
— Ihmeellistä, onko hän siinä määrässä antautunut vieraan kanssa keskusteluun, että unhoittaa oman äitinsä? sanoi äiti, katkera tunne rinnassaan. Siitä on minun selko otettava.
Ada kiiruhti pihalta eteiseen ja lähestyi salin ovea, missä oli Dragan vastaanottanut ja jättänyt hänet yksin pojan kanssa. Mutta kun hän ojensi kätensä ovea avatakseen, jäi hän äkkiä seisomaan kuin jähmettynyt, kuolon kalpeana, sillä kamala ääni kuului hänen korvissaan, vikisevä ääni, jommoinen kaikuu ainoastaan kuolevan huulilta.
— Poikani, poikani! huusi rouva Ada, Milan, rakas lapseni — mikä sinun? Äiti horjui, hänen molemmat kätensä lankesivat oven rivalle ja ovi avautui.
Seuraavassa hetkessä kaikui Tapschidermetsässä sydäntäsärkevä ääni.