Nyt alkoi metropoliitta puhua; syvällä vakavuudella ja ihmeellisellä rohkeudella oli hän valinnut saarnatekstinsä.
Kääntyen Dragan puoleen puhui hän näiden raamatun sanojen johdosta:
"Ensimäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi."
Ja nyt, kuningas, Serbian Aleksanteri, Obrenovitschin poika, sanoi metropoliitta, kääntyen kuninkaan puoleen — nyt minä kysyn sinulta: oletko valinnut hänet, joka vierelläsi seisoo, aviopuolisoksesi koko elinajaksesi, tahdotko hänen kanssansa jakaa ilot ja surut ja kuninkaallisen valtasi ja ihanuutesi — tahdotko korottaa Draga Lunjevican, Maschinin lesken, serbialaisten kuningattareksi?
— Jaa, jaa, sen minä tahdon! huusi kuningas, ja kuin riemuhuuto syöksyivät nämä sanat hänen huuliltansa, tunkeutuen läpi temppelin aina etäisimpiin nurkkiin saakka.
- Ja sinä, kuningatar Draga, jatkoi metropoliitta juhlallisen vakavalla äänellä, pitäen ikäänkuin manaten kätensä kauniin naisen pään yli levitettyinä, — tahdotko tulla Serbian kelpo kuningattareksi, tämän kansan totiseksi äidiksi, herrasi ja miehesi, kuningas Aleksanterin, Obrenovitschin pojan, uskolliseksi vaimoksi?
Draga kohotti päätään, ja raju, pohjaton kunnianhimo, sanomaton voitonriemu ja melkeinpä kamala ilo leimahteli hänen silmistään, kun hän kovalla, lujalla äänellä lausui:
— Jaa, minä tahdon tulla Serbian hyväksi kuningattareksi, tämän kansan äidiksi, herrani ja kuninkaani uskolliseksi vaimoksi, ja niinkuin minä olen kansan parista kohonnut, niin olen minä myöskin muistava kansan kärsimyksiä ja hätää.
Näiden sanojen kaikuessa pauhasi riemumyrsky temppelissä, sillä nuo olivat sanoja, joita lujasti uskottiin, mutta kumminkin ne olivat vain paljaita sanoja — ei mitään muuta kuin kunnianhimoisen naisen kevyt lupaus, jonka tuo teki kansaa mielistelläksensä.
— Niin siis kruunaan sinut Serbian kuningattareksi, huudahti metropoliitta, ja purpuranpunaiselta samettityynyltä, jonka toinen pappi hänelle ojensi, otti hän ensin kuninkaan kruunun.
Tämän korkeimman vallan merkin asetti metropoliitta Aleksanterin päähän, jonka tämä nöyrästi taivutti alas Jumalan palvelijan edessä. Mutta katso — kruunu ei sovellukaan Aleksanterin päähän, ja kun Aleksanteri nyt taas nostaa päätänsä, horjuu vallan loistava merkki, joka olisi vieläpä päästä pudonnut, ellei Draga olisi siihen kädellään lujasti tarttunut.