Minuttia myöhemmin oli Demeter upeasti sisustetussa huoneessa, jossa kova parfyymin haju tuoksahti vastaan.
Lunjevica lepäsi turkkilaisella sohvalla, melkein kokonaan sikarisavun peitossa. Vanhus poistui ja Nicodem viittasi armollisesti Demeterin lähemmäksi.
— Tehän olette Ivan Rykov, jonka ystäväni ruhtinas Orloff on tänne lähettänyt? kysyi Nicodem alentuvaisesti.
— Nöyrin palvelijanne, armollisin herra! vastasi Demeter, joka erittäin taitavasti lausui Serbian kieltä saksalaisella äänenpainolla ja tahallisesti väärin, kuten muukalainen ainakin.
Hänen ylhäisyytensä, ruhtinas Orloff sanoi minulle: — "Ivan, matkusta
Belgradiin ystäväni Nicodem Lunjevican palvelukseen!"
Ja minä lähdin heti ensimmäisellä junalla Wienistä. Tässä minä nyt olen! Mitä pitää minun tekemän?
— Teidän tulee astua hyvin ylhäisen naisen palvelukseen! vastasi Nicodem. — Teille maksetaan hyvin ja te tulette voimaan hyvin. Mutta sittenpä luotetaankin teidän uskollisuuteenne ja ennen kaikkea taitavuuteenne.
— Että minä olen uskollinen ja taitava, sen hänen ylhäisyytensä ruhtinas Orloff kyllä tietää. Seitsemän vuotta olen hänellä palvellut. — Osaatte myöskin hillitä rajuja hevosia?
— Herra, se on juuri minun ammattini.
— Silloin te myöskin kykenette ohjaamaan niitä mustia, unkarilaisia hevosia, jotka sisareni kuningatar on saanut lahjaksi, sanoi Lunjevica, nousten sohvaltaan. Sillä, huomatkaa, ystäväni, te pääsette Serbian kuningattaren henkikuskiksi.