- Jumala meitä varjelkoon! huudahti täti Euphemia mitä suurimman kauhun vallassa, sillä hän ajatteli kai, että jos Draga menettäisi kuninkaan suosion, niin olisivat hänenkin hyvät päivänsä lopussa.
Ei, ei, sinä erehdyt, armas lapseni! Olethan vielä yhtä kaunis ja näytät yhtä nuorelta kuin monta vuotta sitten. Etkö voi enää hurmata Aleksanteria?
- On olemassa eräs keino, sanoi Draga — joka voi hurmata miestä paljon enemmän kuin naisellinen kauneus ja se on äidinrakkauden näkeminen!
- Ahaa, jos sieltä päin tuulee, sanoi vanha noita nauraen ja nosti nenänsä pystyyn, kuten metsäkoira, joka vainuaa saalista. — Oletko pahoillasi, kun et vielä kanna valtaistuimen perijää sydämesi alla?
- Oh täti, sinä kidutat minua noilla sanoilla! lausui Draga, hypähti kärsimättömänä ylös pehmoiselta sohvalta ja alkoi yöpuvussaan kulkea huoneessa edes takaisin. — Vasta eilen puhuin minä kuninkaan kanssa asiasta.
Minä luin hänen silmistään, että hänen sieluunsa oli jo alakuloisuus hiipinyt ja se voi pian kehittyä vastenmielisyydeksi.
- Ja siitäkö olet pahoillasi? huudahti täti Euphemia ja hänen rumat kasvonsa vääntyivät vielä rumempaan irvistykseen.
Kultalapseni, sinähän voit hyvin pian panna asian oikealle tolalle, jos tahdot! Tule tänne, niin annan minä sinulle hyvän neuvon! Hi, hi, se ei ole ensimäinen, joka on vienyt sinut päämaaliin!
Puolittain vastenmielisesti viskausi Draga hänen viereensä sohvalle.
Vanhus kumartui hänen puoleensa ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.