Rykov riensi eteenpäin hänen kanssaan pitkin kivitettyä käytävää.
Sen päässä oli ovi, jonka hän taas aukaisi ja nyt he olivat eräässä tornikamarissa, jonka kapeat ikkunat olivat rautaristikolla peitetyt, mikä muistutti vankilaa.
Mutta Rykov ei antanut hänelle aikaa kysymyksiä tekemään, miettimään eli antautumaan synkkäin aavistusten valtaan.
Nopealla liikkeellä veti hän Dragan puoleensa.
Mutta hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat, hänen verensä ei virrannut suonissa entistään nopeammin.
- No suutele minua sitte! kuiskasi Draga hänelle.
Unohda, että minä olen sinun hallitsijasi, nyt olen minä vaan nainen, enkä tahdo olla muuta kuin sinun omasi!
Kuningatar Draga on sinun!
- Niin, hän on minun! huudahti vale-saksalainen äkkiä äänellä, joka tunkeutui Dragan korviin kuin pasuunan ääni ja pani hänet värisemään.
Hän kuuluu minulle enemmän kuin hän itse aavistaakaan!