Naputukset nyt kuuluivat yhä selvemmiltä. Siitä päätti Stefan, että senpuolinen seinä ei ollut varsin paksu. Ehkenpä olivat nämä molemmat kopit ennen olleet yhtenä suurempana huoneena.
— Stefan — Stefan Naumovitsch, oletko sinä siellä? kuuli hän äänen sanovan, jonka hän heti tunsi.
Se oli eversti Maschinin ääni.
— Olen, eversti! huudahti Stefan matalalla, mutta kumminkin selvästi kuuluvalla äänellä, — Te siis kuulette minun ääneni, niinkuin minä Teidän?
— Kyllä kuulen, Stefan! Onneton ystävä parka, siis on sinuakin kohdannut se kohtalo, minkä paha henki on meille valmistanut! Missä sinut vangittiin?
— Tuomiokirkon edustalla, viisi minuuttia ennenkuin aioin vapauttaa Serbian häpeätahrastaan. Nuolen nopeudella käytiin minun kimppuuni, olin aivan voimaton, en mitään kyennyt tekemään.
— Kätketty ei ole unhotettu! vastasi Maschin, ja Stefan saattoi hänen äänensä soinnusta päättää hänen hillityn raivonsa voiman. — Mitä me emme voi tehdä, se on toisten toimitettava. Sillä meidän, Stefan Naumovitsch, täytyy nyt tehdä tili elämästämme.
— Oi Jumala, luuletteko sitte, ett'ei meitä edes aseteta tuomioistuimen eteen?
Katkera nauru oli eversti Maschinin ainoa vastaus.
— Me saamme yhden ainoan tuomarin, sanoi hän sitte, — ja tämän nimi on oleva kuningatar Draga, ja mitä meidän on odottaminen tältä tuomarilta, sen kyllä voit arvata.