Hän heitti silmäyksen ikkunaan päin.
Sitte vaipui hän takaisin vuoteelle ja veti silkkipeiton leukaan asti.
- Oletko vihainen minulle, kaunis Sylvani, että uskalsin näin lähestyä sinua? kysyi Nicodem, viettelijä, joka hyvin tunsi sen kielen, joka löytää tien nuorten, kokemattomain tyttöjen sydämiin.
Sano sana ja minä menen, enkä tule enää koskaan, koskaan takaisin!
Mutta jos pidät minusta hiukkasen, jos minun lämpimät rakkauden rukoukseni ovat liikuttaneet sinun sydäntäsi, niin — tule sitte hetkeksi ikkunaan ja anna minun katsella sinun armaita kasvojasi!
Syntyi minuutin hiljaisuus. Silloin kuului hiljainen, vapiseva ääni.
- Käänny pois, niin minä tulen ikkunaan!
Nicodem totteli. Hän kääntyi pois ja antoi hänen heittää hameen yllensä.
Mutta Sylva ei ottanut edes niin paljon aikaa, että olisi pannut sukat ja kengät jalkaansa.
Ehkä hän myös pelkäsi, että äiti Cyrilla, joka nukkui seinä seinässä hänen kanssaan, heräisi, jos hän kulkisi kengät jalassa lattialla.