Ja hän oli sennäköinen, kuin aikoisi hän ilmaa Sylvan suostumustakin panna aikeensa toimeen.
Mutta Sylva ei väistynyt ikkunasta, vaan sanoi äkkiä hänelle:
- Ei, sitä et sinä saa tehdä.
Minä olen luvannut äiti Cyrillalle, etten koskaan päästä vierasta ihmistä meidän taloomme. Hän arveli, että se saattaa olla varas.
- Tahdotko sitte ajaa minut pois? huudahti Nicodem teeskennellyn epätoivoisella äänellä. — Oi Sylva, minä olin kuvitellut, kuinka ihanaa olisi, jos joskus saisin laskea käteni sinun vyötäisillesi ja katsoa sinun silmiisi.
Mutta täällä en voi sanoa sinulle kaikkea.
Päästä minut sisälle, tee minut onnelliseksi!
Sylva mietti hetkisen. Tämä hetki ratkaisi hänen kohtalonsa.
- Minä tulen luoksesi neljännestunniksi, sanoi Sylva viivytellen. —
Näetkö tuota vanhaa tornia tuolla?
Tätä sanoessaan osoitti hän Janitschartornia, jonka korkea, turkkilaisen puolikuun koristama kupooli kohosi ikivanhain puiden takana.