Mutta Barkas — missä oli hänen uskollinen koiransa?

Miksi ei se haukkunut, kun kuuli tulevien askeleita?

Tämä huolestutti Demeteriä.

Mutta heti lohdutti hän itseään taas sillä, että Barkas oli ehkä tuntenut herransa askeleet ja pysyi sentähden tyynenä.

Demeter oli juuri aikeessa koputtaa ovelle herättääkseen äiti Cyrillan ja Sylvan, sekä antaakseen heidän tietää, että hän oli täällä — mutta sitte päätti hän kiertää talon ympäri.

Hän ei ollut ennättänyt ottaa kymmentä askelta kun hän äkkiä sai nähdä jotain, joka pani tuon vahvan miehen vapisemaan kuin lapsi.

Jonkun matkan päässä talosta suuren leppäpuun vieressä makasi musta ruumis suorana, liikkumattomana.

- Koira! änkytti Demeter ja säikähdys vei häneltä melkein puhekyvynkin.
— Se on Barkas, onneni uskollinen vartija!

Demeter riistihe väkisin huumauksestaan.

Yhdellä hyppäyksellä oli hän sen mustan esineen luona ja käheällä huudolla heittäytyi hän sen yli.