- Jumala taivaassa, oletteko kadottanut järkenne, Demeter! vastasi Cyrilla, valaisten kynttilällä, joka oli hänen kädessään, miehen kalpeita, tuskan vääristämiä kasvoja. — Miksi kysytte Sylvaa?
Hän on täällä talossa tietysti. Hän nukkuu.
Siitä on vaan pari tuntia, kun painoin suudelman hänen otsalleen.
- Pari tuntia vaan? kuului Demeterin huulilta. — Pariko tuntia vaan, sanotte?
Pois tieltä, jotta pääsen hänen luoksensa! Minun täytyy katsoa, ennenkuin voin uskoa!
Hän sysäsi syrjään pelästyneen mummon ja hyökkäsi ovea kohti tyttärensä makuuhuoneeseen.
Hän viskasi sen selälleen, horjui kynnyksen yli ja kulki silmät suurina, tuijottavina vuodetta kohti.
Äiti Cyrilla, joka oli vavisten jäänyt seisomaan eteiseen, kuuli vaan puoliksi tukahutetun huudon, ja sitte kumean jymähdyksen ja kun hän pahojen aavistusten vallassa riensi Demeterin jälkeen, näki hän hirvittävän näyn.
Komea, vahva mies oli heittäytynyt suin päin vuoteeseen.
Hän kiskoi ja repi sitä molemmin käsin, repi rikki silkki peiton, joka oli peittänyt Sylvan hentoja jäseniä.