Hän puri patjoja kuin villipeto ja päästi katkonaisia raivon ja tuskan huutoja, joiden täytyi panna joka sydän vapisemaan.
- Demeter, Jumalan äidin tähden, Demeter, sanokaa, mitä teette.
Hän ei vastannut mitään.
Hän jatkoi vaan hakemistaan, kuin olisi hän yhä toivonut löytävänsä sieltä sitä, jota sielunsa niin sanomattomasti halusi.
Mutta äkkiä ojentausi hän suoraksi. Äiti Cyrilla horjui taaksepäin.
Vaikka oli niin vanha, ei hän ollut vielä koskaan nähnyt ihmiskasvoja, jotka olisivat kuvastaneet niin hirmuista epätoivoa.
- Lapseni! vaikeroi Demeter ja valkoinen vaahto tunki hänen suustaan. —
Tyttäreni! Haa, Cyrilla, missä on lapseni, missä on Sylva?
Kuu äiti Cyrilla ei heti vastannut hänelle, tarttui Demeter äkkiä hänen olkapäihinsä ja puristi häntä, jotta hän oli menehtyä ja luuli pyörtyvänsä.
- Minä tahdon lapseni takaisin! huusi onneton mies, joka tällä hetkellä näytti kokonaan menettäneen järkensä. — Kuuletko, minä tahdon lapseni!
Tässä on isä, joka puhuu sinulle, joka vaatii tytärtänsä takasin.