- Minä? kysyi Aleksanteri hämillään. — Onko se minun syyni, ettet sinä tänä yönä ole ollut huoneissasi, ja että minä turhaan olen sinua hakenut? Ja kuitenkin luulen, että se riippuisi kokonaan sinusta itsestäsi olla kotona eli poissa.
Kuitenkin katsoit parhaaksi salassa poistua palatsista. Sinä olet viettänyt yön sen ulkopuolella.
Sitä ei saa tehdä Serbian kuningatar, ei halpa porvarivaimokaan.
Vaimo, — hänen vihansa kasvoi joka sekunti ja äänensä vapisi mielenliikutuksesta — vaimolla, joka viettää yhden ainoan yön kodin ulkopuolella miehensä tietämättä, ei ole enää oikeutta vaatia kunnioitusta ja jos hän on kuningatar, on hän menettänyt oikeutensa kruunuun.
- Ja kuningas, vastasi Draga, miettimättä hetkeäkään — joka niin huonosti kuin sinä voi suojella puolisoaan vihollisensa juonia vastaan, joka antaa ovien ja porttien olla auki, jotta he voivat tunkeutua ja viedä pois, vieläpä melkein häväistä hänen vaimonsa — sellainen kuningas ei ole kruunun arvoinen.
He seisoivat vastatusten, rinta rintaa vasten, silmä silmää.
Mutta siinä Dragan mittaillessa häntä katseellaan, katseella, joka tavallaan oli voimain koetus heidän molempain välillä, voitti nainen.
Kuninkaan tahto vaipui vähitellen yhä enemmän ja enemmän alas.
- Kuulenko oikein? änkytti Aleksanteri, nojaten kädellään pöydän reunaan, jossa ratsupiiska oli. — Sinä — sinä syytät minua siitä, ett'en ole tarpeeksi sinua suojellut?
Olisinko minä jättänyt ovet ja portit auki sinun vihollisillesi.