- Minä en tullut tänne, huudahti nyt Draga pehmeällä äänellä ja silmänsä täyttyivät kyynelillä — minä en tullut syytämään sinun päällesi syytöksiä.
Mutta kun kaiken sen jälkeen, mitä minä tänä yönä olen kokenut, saa vielä tuollaisen vastaanoton ja nuhteita sekä tuon saman ikuisen epäluottamuksen, joka niin huonosti palkitsee minun uskollisen rakkauteni — ei, ei, sitä en odottanut!
Minä olen väsynyt elämään ja niittämään vaan mustasukkaisuutta ja epäluottamusta, minä olen väsynyt uhraamaan koko elämäni miehelle, joka luottaa enemmän halpamaisiin juoruihin kuin omaan vaimoonsa!
Minä olen väsynyt kantamaan kruunua, joka ei ole minulle muuta kuin ohdakekruunu!
Minä annan sen sinulle takaisin! Ota se — ota se ja anna minun mennä tieheni!
Hän tiesi kyllä, kuinka tätä heikkoa miestä oli kohdeltava.
Hänen ensi uhkauksensa mennä pois hänen luotaan vaikutti samalla tavoin kuin aina ja kun hän riensi ovelle, juoksi Aleksanteri hänen jälkeensä, saavutti hänet ovessa ja sulkien sen ruumiillaan sanoi hän:
- Ei, pysähdy, minä olen ehkä tehnyt sinulle väärin.
Sano minulle kaikki, Draga, Jumalan tähden, mitä on sinulle tapahtunut tänä hirmuisena yönä.
Etkö sitte ole omasta vapaasta tahdostasi poistunut linnasta. Onko sinut pakoitettu ulos lähtemään?