- Sitä en luule, mutta ajattelen, että on parasta kiirehtiä. Laittakaa niin, että joudutte täältä pois niin pian kuin mahdollista, siinä on kaikki, mitä minulla on teille sanottavaa! Sinä tiedät, kuninkaani, että koko sielullani rakastan sinua, mutta juuri siitä syystä en haluaisi tänä yönä tulla ammutuksi, sillä luulen, että voin olla sinulle ja pojalle hyödyksi.
- Me olemme kunnossa, vastasi Milan — ja voimme heti lähteä matkalle.
Odottakaa meitä ulkona — vaunut ovat kai lähellä taloa?
- Ne ovat oven edessä. Nyt täytyy minun heti katsoa hevosia.
- Anna sen käydä nopeaan, hyvin nopeaan! jos onni on meille suotuisa, niin olemme päivän koittaessa Belgradissa.
Maschin katosi heti ulos ovesta ja kiipesi kuskipukille, jonka edessä kaksi juoksijaa kärsimättömästi löi kavioitaan maahan.
Mutta Milan puolestaan meni takasin arkihuoneeseen ja sanoi Adalle:
- Nyt on sinulle aika tullut, Ada, erota kodistasi. Elä tee eroa liian vaikeaksi minulle eläkä itsellesikään. Voimia, rohkeutta ja kestävyyttä tarvitaan, jos mieli paon onnistua.
- Minä olen valmis, sanoi Ada, väkisin pidättäen kyyneleitään, sillä hän ei voinut saada selville sitä, miksi hänen sydäntään niin ahdisti.
Tule, poikani! sanoi hän äänellä, jota koetti saada niin varmaksi kuin mahdollista. — Tule ja menkäämme muukalaisten joukkoon! Mutta sinä olet oikeassa, kerran me vielä palaamme, jos Jumala niin tahtoo.
Poika kietoi kätensä itkevän äidin ympärille, sillä Ada ei voinut enää hillitä itseään, hän antoi kyynelten vapaasti vuotaa ja veti pojan mukanaan.