Milan oli arvelematta heittänyt kumoon Adan, kuin olisi hän siten tahtonut suojella häntä tuntemattomalta vaaralta, vaikka hän oli vakuutettu, että tämä vaara koski vaan häntä itseään.
Mutta se oli liian myöhään. Ruudin savu kietoi hetkeksi kaikki, vaunut, hevoset ja ihmiset. Mutta tämän sumun läpi kuului heikko ääni:
- Minut on murhattu — minä kuolen — pelasta minut, Milan — pelasta minut!
Huudahtaen heittäytyi Milan hänen eteensä, joka makasi hänen jalkainsa juuressa. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt kietoa käsiään hänen ympärilleen, ennenkuin tumma olento juoksi pensaikosta.
Vielä kerran kuului laukaus. — Milan huudahti, sillä hän oli haavoitettu ja luoti oli sattunut juuri samaan paikkaan, johon Milankan luoti oli raapaissut, nimittäin vasempaan olkapäähän.
Milan kaatui selälleen. Hän oli vähällä menettää tajunsa, mutta seuraavassa tuokiossa oli hän taas jaloillaan. Hänet valtasi mieletön raivo tuota kurjaa murhaajaa kohtaan, joka oli, kuten hän luuli, tappanut hänen rakkaan vaimonsa. Ei, se roisto ei pääse kostamatta. Tuolla juoksi hän pensaikkoon. Mutta Milan oli nähnyt hänet ja silmänräpäyksessä oli hän miehen jälessä. Nyt alkoi hurja ajo. Murhaajalla oli vielä kivääri kädessään, mutta hän ei nähtävästi uskaltanut ampua kolmatta laukausta tai ei kiväärissä sitte ollut enää mitään jälellä. Hän juoksi niin kiireesti, kuin jalat kannattivat. Hän ryntäsi metsän läpi ja hänen takanaan Milan, välittämättä verestä, joka juoksi haavasta olkapäässä. Milan vei taskuunsa oikean kätensä, ainoan, mitä hän nyt saattoi liikuttaa, ottaakseen sieltä revolverinsa. Mutta hän huomasi nyt, että takki oli varmaankin jäänyt siihen paikkaan, johon hän kaatui, ja että ase oli ollut takin taskussa. Mutta ei tämäkään seikka voinut estää Milania ajamasta murhaajaa. Hän juoksi, vaikka väsymys lisääntyi joka hetki, juoksi yli kantojen ja hautojen, hän tunkeutui läpi pensasten ja pysyi aina murhaajan kintereillä. Mutta äkkiä tunsi Milan pyörrytystä, maailma musteni hänen silmissään ja hän tunsi, että oli vähällä mennä tainnoksiin.
Ja tuo roisto, joka oli antautunut yrittämään murhata hänet ja hänen Adansa, pääsisikö tuo nyt rankaisematta, saisiko hän Judaksen palkan, joka epäilemättä oli häntä odottamassa Tapschiderpuiston huvilinnassa? Ei, ja tuhat kertaa ei! Ennemmin panisi Milan liikkeelle aivan viimeisetkin voimansa, ennemmin hän —
Silloin syöksyi maanpakoon ajettu kuningas äkkiä maahan, kuin olisi salama häneen iskenyt. Sokeassa innossaan ei hän ollut huomannut kantoa, joka oli polulla. Siihen kompastui hän ja kaatui, ollen äärettömän heikko, ei hän voinut pitää itseään pystyssä ja makasi nyt liikkumattomana maassa.
Murhaaja oli kuullut kuninkaan huudon, kun tämä kaatui. Hän seisoi hiljaa hetkisen ja käänsi päätänsä. Parilla rajulla harppauksella oli hän kuninkaan luona, joka makasi maassa voimatta nousta ylös, eikä ollut hänellä kuin yksi käsi puolustuksekseen ja sekin aseeton.
Kuu pilkisti nyt pilvien lomasta.