Milan näki murhaajan tulevan yhä lähemmäksi. Hän valmistausi tekemään murhaavaa iskua sillä tuo leveäharteinen mies heilutti kivääriä päänsä päällä ja oli nähtävästi aikeessa pyssyn perällä musertaa onnettoman kuninkaan pää.
- Takasin, karjui Milan. — Oletko serbialainen ja tahdot sittenkin tappaa kuninkaasi? Minä olen Milan, joka on kerran ollut mahtavin mies tässä maassa.
- Jos olet Milan, niin olet juuri oikea mies! löpersi toinen, jonka kieli ei tahtonut oikein totella paljon viinin nauttimisen tähden. — Ha, haa, jos olet Milan, niin täytyy sinun kuolla.
- Ja miksi tahdot sitte tappaa minut? kysyi kuningas kohottaen hiukan yläruumistaan ja nostaen torjuen oikean kätensä. — Olenko koskaan tehnyt sinulle pahaa?
Onko sinulla ollut syytä valittaa minun tähteni? Olenko ryöstänyt sinulta jotakin, varastanut sinulta, olenko kirjoittanut jonkun tuomion, jonka kautta sinulle olisi pahaa tapahtunut? Niin sano sitte, ihminen, olkoonpa kuinka tahansa ja lienetpä kuka tahansa, niin vannon sinulle, että jos voit todistaa minulle, että sinulla on syytä olla vihoissasi minulle, niin minä kumarran pääni ja otan vastustamatta sinun murhaavan iskusi.
- Sinä et ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa, minkä itse tiedän, änkytti murhaaja laskematta alas kivääriä. — Mutta hän tahtoo sitä — hän tahtoo myöskin sitä — he tahtovat molemmat ja siitä syystä täytyy sinun — hiiteen. Mutta sinut täytyy minun tehdä mykäksi — siitähän minä saan maksunkin!
- Sinä saat maksun! huudahti Milan. — Kurja, etkö edes häpeä puhua, että aiot hävittää ihmiselämän halpamaisen voiton vuoksi? Kuka sano minulle, kuka on ostanut sinut tekemään tätä inhottavaa rikosta? Kenen käsi on sinulle maksanut veren hinnan?
Käheä, mieletön nauru tunkeutui miehen huulilta. - Ha, haa, niin kysytään lapsilta! sanoi hän. — Minua ei ollenkaan haluta ruveta sinulle vastaamaan. Mutta koska olet Milan ja olet ennen ollut kuningas, niin sallin sinun rukoilla lyhyen rukouksen. Sillä aikaa lataan minä kiväärini ja tällä kertaa tiedän kyllä osaavani paremmin. Saatana tietäköön, miksi käteni molemmilla ensi kerroilla vapisi niin hirveästi.
Milan näki, kuinka hän latasi kivääriä. Hän koetti monta kertaa nousta ylös maasta — mutta ei voinut. Verenvuodon tuottama heikkous oli liian suuri. Milan ei voinut rukoilla murhaajalta henkeään, siihen oli hän liian ylpeä. Ei, ennen tahtoisi hän kuolla. Ammu nyt, mutta satuta oikein! sanoi Milan. — Minä en tahdo estää sinua ansaitsemasta rahojasi.
Milan tunsi jo kylmän raudan ohimoillaan ja avasi silmänsä heittääkseen viimeisen silmäyksen tähtiin, jotka kimmelsivät puiden oksien välistä.