- Tämä hirmuinen syytös pitää tutkittaman, minä teen sen tyhjäksi yhdellä ainoalla sanalla. Ne tuomarit, jotka minä itse olen asettanut, koko minun kansani saa tietää, mistä tämä kurja on minua syyttänyt. Sitten täytyy heidän tuomita minun ja hänen välillä. Nicodem, lähetä heti sähkösanoma, että korkeimman tuomioistuimen jäsenet tulevat tänne! Poistukaa nyt, santarmit, sillä minä tahdon tehdä pari kysymystä tälle miehelle erikseen. Minä koetan saada tätä paatunutta rikoksentekijää vielä totuuden tielle, ennenkuin tuomioistuimen jäsenet saapuvat.
Santarmit poistuivat heti.
Dragan viittauksesta poistui Nicodemkin lähettääkseen sähkösanoman
Belgradiin. Draga tutki, olivatko kaikki ovet hyvin suljetut. Vasta
sitte, kun oli saanut varmuutta siitä, meni hän takasin Ratscho
Knetzewitschin luo, laski kätensä hänen olkapäällensä ja sanoi hänelle:
- Sinä olet tosin toimittanut asiasi huonosti, Ratscho Knetzewitsch, mutta sinä olet kaikissa tapauksissa osoittanut hyvää tahtoa.
- Ha, haa, enkös tiennyt, että teidän majesteettinne tulisi olemaan tyytyväinen minuun! sanoi juomari mielettömästi nauraen. — Eikös niin, Ratscho Knetzewitsch on mies, joka pitää sanansa! Mutta niiden sadan tuhannen laita taitaa olla hyvin huonosti. Niitä en taida saadakaan? Mutta eihän se ollut minun syyni, etten osannut paremmin. Silloin oli niin pimeä, että tuskin eteensä näki. Mutta olisin minä sittenkin tehnyt tehtäväni, jos ei santarmit olisi tulleet.
- Mitä niihin sataan tuhanteen tulee, vastasi Draga — niin ette te niitä menetä. Teidät asetetaan nyt tuomioistuimen eteen ja silloin täytyy teidän käyttäytyä viisaasti, kuuletteko, hyvin viisaasti. Teidän täytyy ottaa päällenne kaikki tyyni. Katuvaisena — ymmärtäkää minua oikein, näennäisesti katuvaisena — täytyy teidän tunnustaa, että olette vihannut kuningas Milania, kun hän kerran on tehnyt vääryyttä teidän isoisällenne.
- Ha, haa, tuo vanha isoisän juttuko minun pitää taas lämmittää ja tarjota heille! huudahti aatelismies. — No niin, kernaasti minun puolestani. Minun isäni ei tosin koskaan kärsinyt vääryyttä, hän oli aika roisto, joka teki lopun perheen omaisuudesta, mutta jos minä voin sillä jotakin hyödyttää, niin puhun suuresta rakkaudestani isoisääni kohtaan ja sanon, ettei sieluni olisi ennen saanut rauhaa, ennenkuin olisin rangaissut Milania siitä pahasta, jota hän ukolle teki.
- Niin, se on hyvä! huudahti Aleksanteri. — Tunnustakaa tuomioistuimelle peittelemättä ja juhlallisesti, että minun viholliseni — eihän teidän tarvitse sanoa, ketä ne olivat — olivat viekoitelleet teitä tekemään väärän ilmiannon ja syyttämään minua, mutta että teidän kuitenkin lopulta täytyy pysyä totuudessa ja sitte tuotte esille sen, mitä kuningatar on teille sanonut, kuuletteko, sana sanalta!
- Sana sanalta, vastasi Knetzewitsch. — Minun on tosin aina ollut vaikea oppia mitään, mutta kyllä minä ymmärrän lausua sanani oikein.
Ja sitte — tuomitaan minut kai kovaan rangaistukseen, jollei kerrassaan kuolemaan. Ja minä voin kai luottaa siihen, että minut jo ensi yönä päästetään ulos jostain takaovesta?