- Päinvastoin! Minusta on ajatus aivan erinomainen, vakuutti aatelismies. — Murhayrityksestä saadaan Serbiassa toisinaan aina kaksikymmentä vuotta rangaistustyötä. Mutta jos onni on oikea, niin tuomitaan minut heti kuolemaan.
- Hän on varmaan menettänyt järkensä! huokasi Genia.
Mutta aatelismies, joka oli kuullut tämän huokauksen, räjähti nauramaan.
- Jos Serbiassa löytyisi monta ihmistä, joilla olisi ymmärrys niin tallella kuin minulla, niin saisi kuningas olla ylpeä alamaisistaan. Niin, rakas Genia, minut tuomitaan kuolemaan. Määrätäänpä vielä toimituspäiväkin. Mutta minä annan teille kunniasanani, että minä siitä huolimatta muutamien päivien kuluttua istun taas levossa ja rauhassa rakkaassa Zaporassani ja menen vierailemaan rakkaaseen viinikellariini. Niin, ainoa, mistä voin valittaa täällä, on se, että antavat minun nähdä täällä janoa niin kauheasti. Tuonne ovat panneet vesiruukun minua varten. Suuri Jumala, niin vähän tuntevat ihmiset toisten tarpeita.
Vettä! Olisipa se edes jotain laimeata viiniä, niin voisin ainakin sammuttaa janoani sillä. Mutta vettä!
- Kuulkaa nyt minua tarkasti, herra von Knetzewitsch! kuului Genian kopista. — Minä huomaan, että te riiputte kiinni lohdutuksesta, joka on kaikkea muuta kuin oikeutettua. Te näytte luulevan, että tämä kaikki on vaan ilveilyä, että teidät tuomitaan vaan muodon vuoksi. Oi, elkää uskoko sitä! Teille löytyy vaan yksi pelastus, yksi ainoa, ja jos te sen hylkäätte, niin olette kuoleva, ehkä jo ennenkuin aurinko menee mailleen.
- Rakas aurinko, niin, vastasi aatelismies — minä pidin aina niin paljon siitä, kun se minua lämmitti istuessani Zaporan linnan portailla. Päivällisen aikaan minä aina mieluimmin otin ruokaleponi. Mutta mitä minun tuomiooni tulee, niin voitte olla siitä huoletta, Genia. Vaikka minut tuomittaisiin kuolemaan kolme kertaa, niin elän minä sittenkin vielä kolme-neljäkymmentä vuotta, jollei Jumalalla ole mitään sitä vastaan ja hän lähetä minulle jotain vaarallista tautia. Enkä muuten pelkääkään sellaista, sillä meillä Knetzewitscheillä on oivallinen ruumiinrakennus, me olemme oikeita karhuja.
- Te päätätte päivänne hirsipuussa, herra Ratscho! huudahti Genia itkien. — Te pelastatte itsenne ainoastaan sen kautta, että tuomioistuimen edessä teette täydellisen tunnustuksen ja kerrotte kaikki, mitä tiedätte.
- Jos minä tuomioistuimen edessä kertoisin kaikki, mitä tiedän, niin ei oikeudenkäynti koskaan loppuisi, vakuutti Knetzewitsch. — Sillä minä tiedän hyvin paljon, pikku Genia.
- Tunnustakaa oikeuden edessä, että teille on maksettu murhan toimeenpanosta.