Dragakin pelästyi kovin. Hän ei ollut ollenkaan ajatellut, että se näytelmä, jonka hän niin oivallisesti oli näyttämölle asettanut, keskeytyisi sellaisella tavalla. Oh, ettei hän ollut sitä ajatellut, että hän oli unohtanut sen asian. — Hän kuiskasi muutamia sanoja veljensä Nicodemin korvaan, joka seisoi aition vieressä.
Tämä riensi presidentin luo ja ilmoitti hänelle, mitä sisar äsken oli sanonut.
Presidentti ojentihe suoraksi, asetti sileäksi ajellut kasvonsa ystävällisen näköisiksi ja sanoi Knetzewitschille:
- Syytetty, te olette tunnustanut, ja rehellisen, katuvaisen tunnustuksenne kautta olette saanut meidät suopeiksi. Ettekö olisi suostuvainen luopumaan puolustajasta, jonka laki teille myöntää?
Ratscho Knetzewitsch teki kädellään kankean liikkeen, kuin olisi hän ajanut pois kärpäsen.
- Herra presidentti, vastasi hän sitte, — mitä minulla on puolustajan kanssa tekemistä? Asiahan on selvä — minä olen tahtonut ampua kuningas Milanin ja siksi olen minä rikollinen, murhaaja ja otan tuomioni aivan tyyneesti vastaan. Eihän minulla ole mitään toivottavaa, puolustaja on ainoastaan sillä, joka toivoo vapahdusta. Tehkää kanssani mitä tahdotte, mutta antakaa sen käydä pian — hyvin pian! Jos olemme selvillä puolessa tunnissa, niin on minulla paras aika syödä illallista kopissani.
- Vastaaja on siis luopunut edusta käyttää puolustajaa, sanoi presidentti. — Minä otan tämän pöytäkirjaan ja lopetan täten.
- Oh ei, herra presidentti, keskeytti silloin sama tuomari, joka herätti eloon kysymyksen asianajajasta. — Minä en voi suostua siihen, että me ilman muuta poistumme tämän vastaajan selityksen perusteella. Minä vaadin, että tänne kutsutaan puolustaja Belgradista ja että toimitus tämän tähden lykätään huomiseksi.
Presidentti heitti siihen tuomioistuimen jäseneen, joka oli lausunut nämä miehekkäät sanat hyvin vihaisen katseen ja samoin kuningas Aleksanteri ja Draga tuijottivat häneen raivoisina.
- Kuka on tuo ihminen? kysyi Draga liikutetulla äänellä veljeltään.
Mikä on hänen nimensä — tunnetko häntä?