- No, nostakaa nyt vasen kätenne! käski presidentti vielä kerran.
- Minä en voi, vastasi ukko kumealla äänellä. — Suokaa anteeksi ja tyytykää siihen, että panen oikean käteni pään päälle. Vasen käteni on — minä olen vanha mies, kuten näette, jo monta vuotta sitte lamautui käteni halvauksesta.
Ainoastaan heikko sääliväisyyden ääni kuului näiden sanojen johdosta. — Avakumovitsch sen lausui. Muut katsoivat kylmästi vahingonilolla vieraaseen, jota kohtaan he kaikki tunsivat vihaa, kun hän väliintulemisellaan sai sen aikaan, että oikeudenkäynti ei niin pian loppunut, kuin laskettu oli.
- Jos niin on asian laita, sanoi presidentti, — niin täytyy kai minun tyytyä siihen, että te vannotte ainoastaan oikealla kädellä.
- Sitte on se asia tehty, huudahti ukko, laskien oikean kätensä hopeakuvalle ja sitte jatkoi hän kovalla äänellä:
Minä vannon ainoastaan laillisilla keinoilla puolustavani, etten poikkea totuudesta ja puolustan syytettyä ainoastaan siinä määrässä kuin olen vakuutettu hänen syyttömyydestään. Tämän lupaan minä Jumalan nimessä. Amen!
- Amen! kuului kuin mumina pitkin tuomarien riviä ja Amen! kuului kuninkaallisesta aitiosta, mutta tämä viime mainittu kuului ivalliselta, sillä se tuli Dragan huulilta.
Vaikkakin tämän toimituksen aikana oli kuumeentapainen liike ollut salissa, löytyi siellä kuitenkin eräs henkilö, joka seisoi aivan välinpitämättömänä kaikesta mitä tapahtui, ikäänkuin asia ei olisi vähääkään häntä koskenut, se henkilö oli Ratscho Knetzewitsch. Hän katseli jonkunmoisella mielihyvällä komeata vierasta ukkoa, joka oli niin äkkiä ilmestynyt häntä puolustamaan. Mutta itse asiassa suututti häntä ukon esiintyminen. Mitä peijakasta hän täällä teki, miksi veti hän juttua pitemmälle kuin tarvitsi. Juurikuin hän olisi tarvinnut puolustajaa! Tuomarit saivat kyllä tuomita hänet kuolemaan tai kidutuspenkille. Ha, haa, eihän hänellä ollut mitään sen kanssa tekemistä. Olivathan kuningas ja kuningatar luvanneet hänelle, että vankilanportit avattaisiin hänelle yöllä ja että hän saisi tulevaisuudessa viettää huoletonta elämää. Silloinhan hän ei tarvitse mitään puolustajaa eikä asianajajaa — tyhmyyksiä!
Ukko asettui valan tehtyään Knetzewitschen rinnalle, mutta ei lausunut hänelle sanaakaan. Hän ei näyttänyt tarvitsevan minkäänlaisia selityksiä, vaan näytti jo tietävän kaikki aivan kuin olisi hän ollut läsnä rikosta tehdessä.
- Siis alamme toimituksen uudestaan, sanoi presidentti. — Liian kauan on sitä jo viivytelty. Vieras, mitä teillä on sanottavaa tämän miehen hyväksi? Silloin vanhan miehen silmät välähtivät, silloin nosti hän varoittaen oikean kätensä ja huusi kaikuvalla äänellä tuomioistuimelle: