- Se mies, jonka näette tuossa edessänne, herrat tuomioistuimen jäsenet, ei ole mikään rikollinen, hän on yksinkertainen mies, jonka aivot ovat alkohoolihöyryjen hämmentämät, eikä hän kykene huomaamaan tekojensa merkitystä. Tämän miehen sielussa ei se kammottava aije ole syntynyt, ei, se kylvettiin hänen puiseen sydämeensä ja siellä, missä mikään vilja ei voi kasvaa, siellä ottaa rikkaruoho juurta paremmin kuin lihavammassa maassa. Minä väitän täten ja tuon todistuksia siitä, että tämä mies on viekoiteltu ja lahjottu tappamaan kuningas Milan.
Aleksanteri kävi vielä kalpeammaksi kuin mitä hän jo ennestään oli ollut. Hermostunut levottomuus alkoi saada hänessä valtaa.
Draga tarttui puolisonsa oikeaan käteen ja veti hänet vielä lähemmä itseään.
- Hiljaa, istu vaan hiljaa, Aleksanteri! kuiskasi Draga hänelle. Anna sinä hänen vaan puhua, ei hänellä ole kuitenkaan todistuksia.
- Jos oikein ymmärrän teitä, herra puolustaja, sanoi presidentti ukolle — niin tahdotte tuolla viittauksellanne sanoa, että Ratscho Knetzewitschillä on ollut kanssarikollisia?
- Kaksi kanssarikollista, vastasi puolustaja viipymättä ja hänen silmänsä kulkivat hitaasti kuninkaalliseen aitioon pysähtyen tarkastamaan Dragan ja Aleksanterin kasvoja.
- Kaksi kanssarikollista! alkoi presidentti uudelleen, nykien hermostuneesti kultasankasia silmälasejaan. — Minä toivon, herra puolustaja, ettette ole tullut lausumaan tänne tyhjiä lauseita. Sanokaa kanssarikollisten nimet ja todistakaa meille, mistä syystä muut henkilöt olisivat olleet osallisina Milanin murhassa?
- Juuri sen aion minä tehdä, siksi seison tässä. Mitäs syytä Ratscho Knetzewitschillä olisi ollut väijyä kuningas Milanin henkeä? Hän väittää tehneensä rikoksen, kun kuningas Milan kerran on tehnyt vääryyttä hänen isoisälleen. Tämä ei ole totta! Ratscho Knetzewitschin isoisä oli kevytmielinen ihminen. Tuhlattuaan omaisuutensa kääntyi hän kuningas Milanin puoleen rukouksella, että tämä ei antaisi hänen kokonaan vaipua kurjuuteen, vaan maksaisi hänen velkansa, jotta linna, joka oli vuosisatoja ollut Knetzewitschin perheen hallussa, ei menisi vasaran alle. Ja kuningas Milan, joka tiesi, että Knetzewitschit kuuluivat hienoon perheeseen ja muisti, että eräs Knetzewitsch kerran oli tehnyt hänen esi-isilleen suuria palveluksia, maksoi miehen velat omista rahoistaan ja tuli sitte miehen hyväntekijäksi. Elämänsä loppuun asti pysyi vanha Knetzewitsch Milanille kiitollisena. Tämä kiitollisuus on tullut ilmi monessa kirjeessä, joita syytetyn isoisä on kirjoittanut kuningas Milanille. — Jos tahdotte saada varmuutta sanojeni totuudesta, niin käskekää, että arkisto tutkitaan! Sieltä löydätte eräästä osastosta, joka on merkitty sanoilla "Kuningas Milanin yksityiskirjevaihto" ne kirjeet, joista äsken puhuin. Täten olen todistanut teille, hyvät herrat, jatkoi salaperäinen asianajaja, välittämättä vähääkään tuomarein hämmästyneistä katseista — että asia, jonka Ratscho Knetzewitsch on ilmoittanut murhayrityksensä syyksi, ei ole tosi, eikä pidä paikkaansa. Tämä mies valehtelee, valehtelee tietensä, mutta hän valehtelee samalla kuten lapsi, jota on käsketty valehtelemaan. Hänelle on luvattu suuri palkinto, satatuhatta frangia, jonka hän saisi niin pian kuin hän on murhannut kuningas Milanin. Satatuhatta frangia on kuitenkin liian paljon maksettu miehestä, joka on tehnyt Serbian suureksi ja jota kohtaan monta tuhatta sydäntä tässä maassa täyttyy rakkaudella ja kiitollisuudella.
- Se ei kuulu tähän! muistutti presidentti — Serbian on suuruudestaan kiittäminen nykyistä kuningastaan Aleksanteria.
- Emme me, herra presidentti, vastasi puolustaja — saa ruveta väittelemään tästä asiasta. Historia tulee tuomitsemaan sen, kuka on Serbian suuruuden perustanut.