YHDESKUUDETTA LUKU.
Hyppäys ikkunasta.
Genia oli viettänyt kopissaan ikävän yön. Oma kohtalonsa ei häntä niin suuressa määrässä surettanut. Ei, hän ajatteli Ratscho Knetzewitschiä! Hän oli näet vakuutettu siitä, että kaikki hänen aavistuksensa, jotka koskivat Knetzewitschiä, olivat toteutumaisillaan. Hän oli kuullut, että pyöveli apulaisineen oli vienyt hänet pois kopista eikä Ratscho ollut sitte tullut takasin. Genia aavisti, että aatelismies oli nyt kuollut.
Nauraen oli onneton poistunut kopista, yhä vaan luottaen siihen sopimukseen, joka oli tehty kuninkaan ja kuningattaren kanssa. Hän ei ollut tahtonut kuulla Genian varoituksia, hän oli joutunut turmioon tämän lapsellisen luottamuksensa tähden.
Genia pysyttelihe valveella koko yön toivoen saavansa kuulla Ratschon askelia eli hänen ääntänsä. Mutta viereisessä kopissa oli kaikki hiljaa. Vihdoin oli Genia vaipunut kuumeentapaiseen uneen. Hän heräsi siihen, että hänen koppinsa ovi avattiin. Hän hengitti helpotuksesta nähdessään, että se oli vaan vanginvartija, joka astui sisään. Tällä oli lyhty kädessä ja näytti hän vakavammalta kuin tavallisesti.
- Tulkaa minun kanssani, neiti! sanoi vanha mies, Minun toimekseni on annettu viedä teidät ensimäiseen kuulusteluun.
- Nytkö — mutta eikös nyt ole keskiyö? kysyi Genia hämmästyneenä.
- Kello on puoli yhdeksän illalla, vastasi mies, mutta siitä ei välitetä, kun tahdotaan saada vangilta jotain tietää.
Genia pani itsensä kuntoon. Hän seurasi ukkoa, joka vei hänet ylös portaita ja sitte kulki hänen kanssaan pitkin pitkää käytävää.
- Onkohan se Belgradin tuomari, joka panee toimeen kuulustelun? arveli Genia, joka oli hyvin tyytyväinen, että nyt vihdoinkin sai puhua. Hän päätti myös sanoa kaikki, mitä tiesi; vaikkakin Ratscho Knetzewitsch nyt ehkä oli jo kuollut, niin tahtoi hän ainakin pestä hänen muistonsa niin puhtaaksi kuin mahdollista. Hän sanoisi heille, että Ratscho oli lahjottu tekemään tämä häpeällinen rikos, joka hänen nyt täytyi elämillään maksaa.