KAHDESKUUDETTA LUKU.
Sylva parka.
Oli juhlallinen ilta Wienin suuressa musiikkipuistossa ja huvittelupaikassa, Praternissa eräänä sunnuntai-iltana syksyllä. Kuten tavallista oli suuri puisto kansaa täynnä. Kalliimmissa ravintoloissa seuranaisia, upseereja, taiteilijoita, liikemiehiä. Olutmyymälöissä ja kapakoissa porvareita ja yksinkertaista kansaa. Ja pensasten ja puiden suojaan oli kerääntynyt kauppiasperheitä lapsineen, jotka huvittelivat ja söivät mukana tuoduista ruokakoreista.
Musiikki soi, sähkölamput ja värilliset lyhdyt loistivat, ilotulitusauringot ja raketit räiskyivät ja paukkuivat, posetiivit vinkuivat, ilveilijät ja voimistelijat näyttivät konstejansa, hurraahuutoja kaikui, lapset huusivat, koirat haukkuivat, poliisit vihelsivät, lauluja laulettiin ja kaiken tämän yli kuului sotilasmusiikin toitotus ja bassorumpujen jyrinä.
Se oli erittäin hauska, vilkas ja juhlallinen sunnuntai-ilta.
Eräällä syrjäisellä käytävällä kulki nuori mies. Hän oli noin kolmenkymmenen vanha, erittäin komeasti puettu, hienot, kalpeat kasvot ja mustat viikset. Hän kulki yhä etemmäs pitkin yksinäisiä käytäviä. Hitaasti, välinpitämättömästi kulki hän eteenpäin kuten unelmiinsa vaipuneena. Äkkiä siirtyi hänen huomionsa nuoreen naiseen, joka istui allapäin eräällä penkillä. Se oli nuori tyttö tuskin kahdenkymmenen vuoden vanha. Se mikä enin herätti Nicodemin huomiota, oli mitä suurin alakuloisuus ja epätoivo, joka ilmeni koko hänen olennossaan. Hän piti päätänsä käsien varassa, kuin olisi hän itkenyt. Uteliaana lähestyi Nicodem häntä. Samassa kun hän tuli naisen luo, nosti tämä päätänsä ja katsoi häneen surullisin, kyyneltynein silmin.
Nuori mies säpsähti. Hän pysähtyi äkkiä, kuin olisi mitä odottamattomin hämmästys hänet vallannut. Eikä se ollut ihmeellistäkään. Sillä penkillä istuvassa naisessa oli mies, joka ei ollut kukaan muu kuin kuningatar Dragan veli, Nicodem Lunjevica, äkkiä tuntenut — Sylvan Kuolleitten saarelta. Yhtä mittaa oli tämä ollut hänen ajatuksissaan sitte sen yön, jolloin hän tapasi tytön saarella ja löysi sisarensa torniin teljettynä. Draga oli lähettänyt hänet salaisille asioille Wieniin. Ja nyt, suuren kaupungin keskessä Praternin käytävällä löysi hän kauniin tytön Kuolemansaarelta.
- Sylva! huudahti hän hämmästyneenä.
Nuori tyttö katsoi ylös. Alussa ei hän tuntenut tuossa komeassa miehessä entistä tuttavaansa. Mutta, kuta enemmän hän katsoi häntä, sitä selvemmin heräsi muisto hänen sielussaan. Ja hän kuiskasi hämillään:
- Onko se Nicodem, metsästäjä saarelta?