Siitä huolimatta ei Stefan voinut eikä tahtonut laiminlyödä sitä kohteliaisuutta, jota mies on velvollinen osoittamaan naiselle. Hän lupasi mennä sisälle ja pyytää lasin viiniä, jos hurskas sisar jäisi siksi aikaa pyörtyneen luo ja auttaisi häntä siinä, missä voi.

- Te olette varmaan perehtynyt sairaan hoitoon, sanoi hän nunnalle.
Tehkää siis hänelle kaikki, mitä voitte.

Näin sanoen kääntyi Stefan ja meni, noustuaan muutamia portaita, eräälle ovelle, joka vei sisälle. Hän koputti ovelle, mutta sisällä oli kaikki hiljaa ja vaikka hän useita kertoja uudisti koputuksensa, ei avattu ikkunaa, eikä kuulunut ihmisääntä.

- Mitäs tämä tahtoo sanoa? mutisi Stefan. — Kun kaikki käy ympäri, niin ei taida ovikaan olla lukossa.

Eikä se ollutkaan, vaan avautui helposti, kun Stefan kovasti painoi salpaa. — Hän astui sisälle. Siellä oli syvä pimeys kaikkialla. Mutta avattuaan vielä yhden oven, tuli hän huoneeseen, jota kuu valaisi. Tämä oli aivan tyhjä ja jos Stefan katsoi minne tahansa, ei hän nähnyt muuta kuin paljaita seiniä.

- Hyvä Jumala, tämäkö on nyt koko ilo! huudahti Stefan alakuloisena. — Luulee tulevansa ihmisten luo ja löytääkin hyljätyn talon, josta näyttää tulevan hyvin huono yösija. Kuinka vanhalta ja ränsistyneeltä täällä näyttää. Siitä on varmaan hyvin kauvan, kun ihmiset ovat astuneet näillä lahonneilla lattioilla. Seinät eivät näytä enää olevan vedenpitäviä ja ikkunoista on lumi tuiskunnut sisään peittäen lattiat tuuman paksuudelta.

Sitte huomasi hän tulisijan, joka oli niinikään rappeutuneessa kunnossa, eikä tuhassa ollut tietysti vähintäkään hehkua.

- Sama se, sanoi Stefan Naumovitsch, tarkastettuaan perinpohjin koko rappeutuneen talon — minä kannan tänne sen poikaparan. Täällä saa hän ainakin jossain määrin suojaa pakkasta vastaan ja tuolla on vähän olkia, joista voi laittaa hänelle sijan. Se hurskas sisar on vaan epämiellyttävä vastus, mutta häntäkään ei sovi jättää oman onnensa nojaan. Onnettomuudessahan täytyy aina olla yksimielisiä.

Muutamia minuutteja myöhemmin oli Stefan Naumovitsch uudestaan pihalla ja ilmoitti nunnalle mitä oli löytänyt talosta.

Tämä alkoi uudestaan loppumattoman moite- ja valitusvirren, mutta
Stefan keskeytti hänet ankarasti: