Sotamiehet ottivat luutnantin käsiinsä ja veivät hänet pois.
Samassa ojensi kuningas Milan kätensä eversti Maschinia kohti, joka kiihkeästi tarttui niihin ja vaipui polvilleen kuninkaansa eteen.
— Terve, kuningas Milan! huudahti hän — Voi mikä onni, että Te tulitte tänne! Ehkäpä vielä on aikaa pelastaa tuo onneton, sokaistu kuningas, vapauttaa hänet kauniista haltijattarestansa, joka pitää häntä verkossaan. Meillä tosin on vain muutamia tuntia aikaa, sillä huomenna — huomenna tapahtuvat vihkijäiset.
— Minä olen tullut tekemään ne mitättömiksi, sanoi Milan kuningas kiivaasti. — Älkäämme siis menettäkö aikaa, eversti Maschin! Minä tiesin, että Te odottaisitte minua täällä. Viekää minut mitä pikemmin konakkiin! Minulla on vielä hallussani salaisen oven avain ja minä olen ilmestyvä poikani eteen yhtä äkkiä ja odottamatta, kuin nousisin maasta. Silloin, jos Jumala niin suo, olen avaava hänen silmänsä, jottei hän sokeana syöksyisi perikatoon.
Molemmat miehet kulkivat kiertoteitä kaupunkia kohti, keskeyttäen tuon tuostakin puheensa.
— Tekin siis vihaatte kälyänne? sanoi Milan.
— Tuo nainen, joka huomenna aikoo temmata itselleen Serbian kruunun, oli siis todellakin veljenne, insinööri Maschinin vaimo?
— Kyllä, hän oli hänen vaimonsa, vastasi eversti Maschin kumealla äänellä. — Hän oli lumonnut veljeni samalla tavoin, kuin hän nyt on tehnyt kuninkaan mielettömäksi. Minä olen vihannut häntä ensi hetkestä saakka, mutta turhaan varotin minä veljeäni — hän ei tahtonut minua kuulla, tuo onneton, hän sai myöskin hengellään maksaa tottelemattomuutensa.
— Hengellään maksaa? Ymmärränkö Teitä oikein, eversti? Te luulette siis…
— Minä en luule mitään — minä tiedän, kuningas Milan. Minun veljeni kuoli äkkiä kukkeimmassa ijässään; hän sekoitti miehellensä maljan, tuo kaunis, pirullinen Draga; mies joi ja — kuoli heti perästä. Kahdeksan päivää myöhemmin esiintyy leski hovinaisena kuningattaren luona ja asuu konakissa, tänään on hän kuningas Aleksanterin morsian, ja huomenna on hän oleva hänen puolisonsa — kuningatar.