Mutta kuka oli tämä salaperäinen ystävä, joka niin uhraavalla tavalla piti huolta kuningas Milanista?
Milan oli aluksi epäröiden ottanut rahat vastaan, sillä hän ei voinut ollenkaan ymmärtää, kuka oikeastaan kykeni tekemään niin suuren uhrauksen hänen hyväkseen.
Melkein puolen vuoden, ajan oli hän ollut siinä iloisessa toivossa, että se oli Aleksanteri, hänen poikansa, joka sillä tavoin tahtoi jossain määrin sovittaa sen vääryyden, jonka oli tehnyt isälleen. Varmaan lähetti hän tämän summan vaimonsa tietämättä, joka tietysti olisi estänyt puolisoansa antamasta isälle mitään apua.
Mutta eräänä päivänä kuuli Milan varmalta taholta, ettei mitään sentapaista kirjettä ollut koskaan lähetetty Serbiasta ja ettei myöskään mikään pankkiiri ollut saanut kuninkaalta määräystä kuukausittain lähettää sitä summaa.
Nyt kääntyivät Milanin otaksumiset toiseen henkilöosa, jonka hän varmasti luuli olevan sen salaperäisen lähettäjän.
Kuka oli sitte tuo ystävä, jolta hän saattoi odottaa niin suurta jalomielisyyttä? Ja kuka ystävä oli muuten sellaisessa rahallisessa asemassa, että saattoi niin tunnollisesti pitää huolta hänen toimeentulostaan?
Se ei voinut olla kukaan muu kuin — Itävallan keisari Frans Josef, tuo jalomielinen hallitsija, joka ei voi nähdä puutetta, koettamatta niin pitkältä kuin voi, poistaa sitä, hän, joka on itse hyvyys, kun on kysymyksessä köyhäin auttaminen — se ei voinut olla kukaan muu kuin hän.
Sillä paitse sitä seikkaa, että keisari Frans Josef oli ollut kyllin jalomielinen salliessaan Milanin oleskella hänen maassaan ja että hän joka tilaisuudessa oli osoittanut huomaavaisuutta ystävänsä, entisen Serbian kuninkaan suhteen, oli keisari Frans Josefilla myöskin varoja sillä tavoin noudattaa sydämensä ääntä. Onhan tunnettu asia, että hän on lähinnä rikkain mies Euroopassa.
Siitä syystä luuli Milan, että se oli keisari, joka niin hienotunteisella tavalla teki hänelle mahdolliseksi elää sopivalla tavalla. Sillä jollei noita salaperäisiä rahalähetyksiä olisi tullut, niin ei Milanilla olisi ollut muuta keinoa kuin ampua luoti otsaansa voidakseen päästä hädästä ja suruista.
Mutta tälläkin melkoisella summalla täytyi hänen elää hyvin niukasti. Jos hän olisi saanut kaikki käyttää omaksi hyväkseen, niin olisi hän kuudellakymmenellä tuhannella frangilla vuodessa voinut elää säätynsä mukaisesti.