— Minun lapseni, vastasi hän sitte kyynelten tukahuttamalla äänellä — näkee päivän valon noin kolmen kuukauden kuluttua. Tarkalleen en sitä tiedä, sillä minä en ymmärrä sellaisia asioita. Oi, rouva, mieluimmin olisin niistä puhumatta! huudahti Sylva äkkiä nyyhkyttäen. — Häpeä on vähällä tappaa minut!
— Siis kolmen kuukauden kuluttua, toisti kuningatar — se on hyvä!
Ja te tiedätte, jatkoi sitte kuningatar hiljaisella, mutta kuitenkin läpitunkevalla äänellä — että minä olen valmis ottamaan teidän lapsiraukkanne?
- Minä tiedän sen, rouva Eufemia on sanonut sen minulle. Mutta ajatus, että minun täytyisi erota lapsestani, tekee minut melkein mielipuoleksi.
- Lapseni, — sehän on kaikista paras teille itsellenne, vastasi Draga. — Jos tahdotte olla hyvä äiti lapsellenne, niin ette tahdo sitä kanssanne kurjuutta kärsimään.
- Mutta minähän olen valmis tekemään työtä lapseni edestä, vaikka käsieni pitäisi olla liikkeessä varhaisesta aamusta myöhään iltaan! huudahti onneton, ja kyyneleet valuivat hänen silmistään. — Ei mikään työ ole minulle liian vaikeaa lapseni tähden!
- Työ? huudahti käheästi täti Eufemia. — Ha, haa, niin sanovat he kaikki! Mutta nyt on huonot ajat, teidän pitää tietämän, ettei ole helppo saada työtä! Ja muuten, mitä olette oppinutkaan? Ette mitään, rakkaani, ette kerrassa mitään! Eräänä kauniina päivänä seisoisitte te kadulla lapsinenne, ettekä tietäisi, mistä saisitte leipäpalan, jolla tyydyttäisitte lapsenne nälkää! Mutta mitäs tästä nyt kannattaa puhua? Sehän on päätetty asia, tiemmä. Muistakaa vaan, millaisena löysin teidät Wienissä. Te haitte palvelustytön paikkaa. Mutta kukapa olisi ottanut teidät sellaisessa tilassa? Silloin sattumalta tapasin teidät eräässä palvelijatoimistossa. Heti ymmärsin, miten teidän asianne olivat. Mutta minä säälin teitä ja ehdotin, että seuraisitte minua Serbiaan odottamaan lapsenne syntymistä. No, enkö ole pitänyt sanaani, sanokaa? Enkö ole siitä lähtien pitänyt huolta teistä, enkö ole antanut teille, mitä tämä hyväntahtoinen rouva on antanut teitä varten?
- Oi rouva, kaikki on totta! Olette pitänyt minusta huolta, kuin olisitte ollut äitini!
- Mutta kuitenkin olen sen tehnyt ainoastaan yhdellä ehdolla, jota pyydän teidän muistamaan. Meidän välillä sovittiin, että te jättäisitte lapsenne tälle rouvalle, joka on niin runsaasti auttanut teitä rahoilla.
- Epätoivossani suostuin siihen ehtoon, vastasi Sylva ja kuumat kyyneleet vierivät hänen poskillaan. Eihän minulla ollut muuta neuvoa, ellen olisi jäänyt kadulle kuolemaan! Oi, onnettomuus heilutti silloin toisen kerran vasaraansa pääni päällä. Minä olin erään ylhäisen herran talossa, jonka nimeä en myöskään tahdo mainita, mutta jonka te tuntisitte jos lausuisin teille hänen nimensä. Tämä herra oli ystävällinen minua kohtaan. Hän kunnioitti minua ja kohteli rakkaudella. Hän lupasi antaa minulle apuansa sitte kun hetkeni tulisi.