- Professori naisten taudeissa! huudahti Draga hämmästyneenä. Mikä antoi aihetta teille tulia tänne?
- Minä olen rientänyt tänne, vastasi tiedemies aivan tyyneesti, Itävallan keisarin kehoituksesta. Hän tahtoi vihdoinkin päästä varmuuteen, oliko noissa ympäriinsä levinneissä huhuissa perää, hän tahtoi tietää, olitteko te kuningatar vai petturi, ennenkuin hän avasi palatsinsa teille.
Tällä hetkellä näki Draga, että hänen ylpeä valherakennuksensa oli romahtanut rikki, vaikka hän oli sen niin huolellisesti pannut kokoon. Hän näki sirpaleet jalkainsa juuressa ja kylmän väreet kävivät läpi hänen ruumiinsa. Hänestä tuntui, kuin täytyisi hänen hyökätä tuon vieraan miehen päälle ja kuristaa hänet. Hän piti huuliaan tiiviisti puristettuina, ettei olisi huutanut. Sillä tämä mies oli voittanut hänet petoksella, hän oli ymmärtänyt tutkia hänet niin, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä. Sen, mitä hän niin kauan oli salannut, sen kallisarvoisen salaisuuden, jota hän oli niin hyvin säilyttänyt, sen tiesi nyt kolmas, Itävallan keisarin valtuutettu asiamies. Oi, silloinhan saisi keisarikin sen tietää, ettei Serbialla ollut toivoa saada valtaistuimen perijää, että hän oli näytellyt valheellista osaa. Keisarin täytyisi halveksia häntä ja vielä enemmän, kun hänen salaisuutensa tulisi yleisesti tunnetuksi — - eiköhän sitä voisi välttää, — niin hänet asetettaisiin koko maailman pilkan ja ivan esineeksi, hänet, joka oli niin ylpeä ja kunniahimoinen! Mieluimmin olisi hän heti huutanut apua ja hetkisen ajattelikin hän todella, eikö olisi viisainta kutsua sinne palvelija ja panettaa tuo julkea ihminen vankeuteen, josta hän tuskin pois pääsisi, mutta väkivalta ei olisi tässä hyödyttänyt, tässä täytyi käyttää muita keinoja. Hän löi kädet kasvoilleen, vaipui nojatuoliinsa ja alkoi nyyhkyttää. Hän odotti, että Charlot rientäisi hänen luoksensa tyynnyttämään häntä, mutta sitä ei tapahtunut. Marmorikuva ei olisi voinut olla tunteettomampi kuin hän.
- Ettekö siis vähääkään välitä minun tuskastani? kysyi hän, antaen kätensä vaipua alas ja näyttäen hänelle kyyneleisiä kasvojaan.
- Minä olen aina tunteeton kaikelle, mikä on väärää ja epäpuhdasta.
- Oi, te ette tiedä, miksi minä itken. Minä itken sitä, että annoin pettää itseni, sillä en koskaan ennen ole näyttäytynyt sellaisessa puvussa vieraalle miehelle.
- Pyydän anteeksi, jos uskallan epäillä sitä. Ennenkuin tulin tänne, olin tilaisuudessa lukemaan pienen kirjan, joka oli painettu kirjoituskonetyylillä. Siinä oli tarkka kuvaus teidän elämästänne, syntymästänne siihen hetkeen, jolloin tulitte kuningattareksi. Kenen toimesta se on tullut ulos, sitä en tiedä. Mutta että se sisältää varmoja totuuksia, sen tiedän varmaan. Se on lähetetty kaikille kruunatuille hallitsijoille ja minäkin sain yhden kappaleen, jotta voisin täydellisesti oppia tuntemaan teitä, ennenkuin persoonallisesti tulin ottamaan teistä selkoa. Siinä kirjassa on niin häpeällisiä juttuja teistä — suokaa anteeksi sanani, rouva — mutta kaikki on niin todenmukaista, etten voi uskoa teidän sanojanne. — Jos olisin tullut tänne lääkärinä, jos olisin esitellyt itseni professoriksi, niin ei minua olisi otettu vastaan, minun ei olisi koskaan sallittu toimittaa tutkimusta. Siitä syystä ilmoitin itseni Worth firman edustajaksi, sillä olin vakuutettu, että ranskalainen naisten räätäli, joka on saanut sivistyksensä Parisissa, hienoimman maun kaupungissa, helpoimmin pääsisi kuningattaren luo.
- Mitä aiotte nyt tehdä, herra? kysyi Draga väsyneesti, katsoen professoriin kuten koulutyttö, joka on tavattu jostain tyhmyydestä.
- Rouva, te ette tarvitse enää olla epätietoinen siitä, mitä minä nyt aion tehdä, vastasi vakava mies. Minä en saa mitään salata, en mitään kaunistella. Hänen majesteettinsa keisari on antanut minulle määräyksen, että jos huhu teidän raskaudentilastanne ei ole tosi, niin on minun avattava myöskin kuningas Aleksanterin silmät, jotta hän saa tietää, että kaikki hänen toiveensa ovat turhat.
Dragan rinnasta nousi syvä huokaus. Hän näki vehkeensä paljastettuina, näki, että hänet oli syösty korkeudesta mitä syvimpään kuiluun. Ajatus, että kuningas saisi tietää hänen äärettömän petoksensa, teki hänet melkein mielipuoleksi. Hän pelkäsi, ettei Aleksanteri koskaan antaisi anteeksi, sillä sokeinkaan rakkaus ei voi sietää, että tämän rakkauden esine on halpamainen petturi. Entä sitte ihmiset, maailma ja, hallitsijat?