Pari kertaa antoi hän tytön riuhtaista kirjat hänen kädestään. Niin, jopa tyttö kerran polttikin muutamia kirjoja heittämällä ne kaminiin. Mutta Devrient oli vakava mies ja hän jatkoi lukujaan rautaisella tarmolla. Hän tahtoi suorittaa tutkintonsa. Ylioppilaselämän piti loppua. Hän tahtoi päästä Quartier latinista toiseen kaupungin osaan, jossa elämää katsotaan vakavammalta kannalta. Mutta kun hän ajatteli Sirkkaansa, kutistui hänen sydämensä kokoon. Ei, se oli aivan selvää, hän ei voinut erota tytöstä. Miksi olisi se ollut tarpeellistakaan? Kunhan hän ensin suoritti tutkintonsa, niin onnistuisi hän kyllä lääkärinä. Mutta tyttö ei odottanut kunniallista elämää. Ehk'ei hänellä ollut ollenkaan taipumusta siihen. Eräänä päivänä riiteli hän Charlot'in kanssa ja sitte meni tiehensä. Rikas teurastaja, joka asui lähellä, oli huomannut tytön ja saattoi tarjota tytölle enemmän kuin köyhä ylioppilas. Tyttö kulki hänen kanssaan kilpa-ajoissa ja huvittelihe hänen seurassaan teaattereissa, kunnes eräänä kauniina päivänä lensi pois hänen luotaan. Mihin? Devrient ei sitä tiennyt. Siihen aikaan oli hänen opintonsa jo henkensä vaarassa. Hän sairastui hermokuumeeseen, josta virkosi vasta puolen vuoden perästä. Hänellä oli Sirkan kuva sydämessä. Mutta hän ei tahtonut joutua häviöön yhden naisen tähden. Kunnialla suoritti hän tutkintonsa ja tuli lääkäriksi. Loistava ura oli hänen edessään. Kauan ei kestänyt ennenkuin hänen tutkintonsa gynekologian, lastenpäästön alalla tekivät hänet laajalta kuuluisaksi. Hänet nimitettiin professoriksi ja tuli hän ensimäiseksi spesialistiksi naistautien alalla. Hän olisi voinut tehdä loistavia naimiskauppoja, hienoimmat talot avasivat ovensa hänelle, rikkaimmat perheet olisivat antaneet tyttärensä hänelle, jos vaan olisi pyytänyt jotakuta heistä vaimokseen. Mutta hän ei tahtonut ketään heistä. Hän eli yhä ylioppilasunelmassaan. Päivän työstä päästyään, tehtyään leikkauksia ja annettuaan määräyksiä ja saatuaan niistä loistavat maksot, vetäytyi hän takasin työhuoneeseensa ja tuijotti kamiiniin. Hänestä tuntui kuin istuisi Sirkka vielä kyyristyneenä sen vieressä yksinkertaisessa puvussaan nakerrellen valkoisilla hampaillaan niitä pähkinöitä, joita hän oli tuonut tytölle. Hän ei voinut unohtaa häntä, vaikka hän kuinka olisi sitä koettanut. Tytön muisto seurasi häntä läpi hänen loistavan elämänsä ja teki sen synkäksi.
* * * * *
Samalla hetkellä, jolloin uhkea, kaunis kuningatar rukoillen katsoi häneen — ilmestyi Sirkka raukan kuva äkkiä Devrient Charlotin henkisten silmäin eteen ja lumous, jonka viettelevä nainen oli aikaansaanut, oli poissa.
Nopealla liikkeellä vapautti Charlot itsensä kiusauksesta ja lausui ankarasti:
- Minun suhteeni ovat kaikki viettelemiskeinot turhat, kuningatar Draga! Minä en rakasta teitä! Minä inhoon teitä. Minä huomaan selvästi teidän tarkoituksenne. Luuletteko todellakin, että minä panisin kunniani teidän rakkautenne vastineeksi? Te tahdotte tehdä minut kanssarikolliseksenne, jotten minä sitte enää voisi puhua. Te erehdytte, rouva. Muutamien minuuttien kuluttua tietää sen kuningas Aleksanteri, tuo surkuteltava mies saa tietää, että hänen vaimonsa on häpeällisesti pettänyt hänet ja ettei hän voi edes toivoakaan saada pitää omaa lastaan käsivarsillaan.
Huuto pääsi Dragan huulilta. Hänen kasvonsa vääristyivät, sormet koukistuivat, kuin tahtoisivat ne repiä silmät ulos ranskalaisen lääkärin päästä.
Mutta Oharlot oli jo ehtinyt ovelle. Heittäen vielä halveksivan silmäyksen intohimosta ja vihasta puolimielettömään naiseen, syöksi hän ulos kuningattaren huoneesta.
NELJÄSSEITSEMÄTTÄ LUKU.
Kuinka kuningasta hoidetaan.
Raivon vallassa oli Draga heittäytynyt matolle, kun professori jätti hänet. Hän oli melkein mieletön, eikä enää tiennyt, mitä teki. Hän kaivoi kätensä syvälle pehmoiseen Smyrna mattoon, hänen ruumiinsa kiemurteli suonenvedossa ja epäselviä ääniä pääsi hänen huuliltaan.