- Juuri sitä luulen minä mahdottomaksi. Hän varmaan toimittaa niin, että minun on lähteminen konakista. Hän kutsuu oppineet tuomarinsa ja sattuneesta syystä vaatii eroa minusta. Luuletko, että sitä häneltä kielletään, häneltä, joka itse tekee lait, joka vahvistaa ne ja jonka nimessä tapahtuu koko Serbian lainlaadinta? Ei, Jumala varjelkoon, hänen joukkonsa tietysti nyökäyttää päätänsä ja — Draga ei ole enää Serbian kuningatar! Mutta ennemmin kuin alistun mihinkään sellaiseen, tapan minä itseni! Oi, rakas täti Eufemia, anna minulle kaikella muotoa myrkkyä, sitä samaa, joka otti hengen kuningas Milanistakin! Minä otan sitä aivan tyyneesti, sillä olen väsynyt taistelemaan kauempaa, minä tahdon kuolla — minä tahdon ainakin kuningattarena astua hautaani!
- Minua ihan pelottaa, kun kuulen sinun puhuvan tuolla tavoin, sanoi Eufemia, pyyhkien pari teeskenneltyä kyyneltä. — Sinä tahdot myrkkyä — hi, hi, pikku aarteeni, silloin on minun apteekissani parempaa juomaa, joka meille hyvin sopii. Anna minun vaan tehdä, kuten tahdon, ja minä vakuutan sinulle pyhästi, että sinä pääset onnellisesti tästäkin pälkähästä. Kaikissa vaaroissa, jotka meitä kohtaavat, on mietittävä, miten parhaiten voi niistä päästä. Mutta kuule nyt, mitä minä sanon, aika on kallista. Kohta on Aleksanteri täällä ja silloin tulee hirvittävä näytelmä. Tällä pienellä pöydällä seisoo parin minuutin perästä vesilasi. Keksi joku tekosyy, jotta saat kuninkaan juomaan sitä vettä! Laita vaan niin, että hän juo pari kulausta, niin olemme molemmat pelastetut.
- Täti, huudahti kuningatar säikähtyneenä — et suinkaan aio tappaa kuningasta — antaa hänelle myrkkyä! Onneton ihminen, silloinhan olisimme molemmat hukassa, sillä — meidän vihollisemme eivät saisi rauhaa, ennenkuin olisivat saaneet selville syyn kuninkaan äkilliseen kuolemaan! Muistathan, kuinka silloin kerran meitä syytettiin, kun mieheni Maschin kuoli niin äkkiä! Ja jollei kauneuteni olisi silloin vaikuttanut niin edullisesti tutkijatuomariin, niin olisimme nyt molemmat —
- Hiljaa, elä puhu siitä! Tässä talossa tulee hermostuneeksi — minä puolestani olen jo hermostunut. Ah, en minä ajattele kuninkaan murhaamista, sehän olisi kerrassaan mieletöntä! Niin kauan kun Aleksanteri elää, pysyt sinä konakissa Serbian kuningattarena, mutta jos hän silmänsä sulkee ainiaaksi, niin on se ihanuus lopussa. Minä olen suorapuheinen, kuten näet, mutta kahden sellaisen ystävättären kuin me olemme, täytyy olla avomielisiä toisilleen.
- Niin, täti, sanoi kuningatar, olkaamme rehellisiä toisillemme — mutta mitä yhteyttä on tällä tuon vesilasin kanssa?
- Siinä ei ole mitään vaarallista, sanoi Eufemia ja veti suunsa ilkeään nauruun — on vaan vähän lääkettä kuumeen aikaansaamiseksi. Niin pian kun kuningas on juonut tätä vettä, lyyhistyy hän kokoon ja kohta alkaa nousta kova kuume, joka kestää ehkä kahdeksan päivää. Ja tällä ajalla näyttelet sinä uhrautuvan, surevan puolison osaa. Sinä et väisty hänen viereltään, sinä teet itsesi uudestaan hänelle välttämättömäksi ja hän luulee, että hän on sinua kiittäminen elämästään. Ja hänen siinä maatessaan annat sinä hänen ymmärtää, että olet kokonaan toiminut hänen hyväksensä. Sinä tahdoit antaa hänelle kruununprinssin ja kun ei hän voinut antaa sinulle sellaista, niin tahdoit ottaa sen mistä löysit.
Tuskin oli täti Eufemia lausunut nämä sanat, kun äkkiä kuului lähestyviä askeleita.
- Kuningas! änkytti Eufemia ja juoksi ovelle.
- Elä jätä minua yksin! vaikeroi Draga. — Oi, nyt on liian myöhäistä, nyt et enää voi laittaa sitä juomaa!
- Kyllä, sen minä kyllä teen, sanoi Eufemia oven takaa — se on minun asiani. Pidätä häntä, elä vastusta häntä, elä ärsytä häntä — kuuletko?