Draga kivahti ylös, sillä hän ei sietänyt sitä, että tämä tylsä mies häväisi häntä, tämä mies, jota hän halveksi ja katsoi yli olkansa, jolle hän heitti rakkautensa, kuten almun.
- Petturi, sanot sinä! huudahti hän. — Niin — petturiksi olen tullut sinun rinnallasi. Sinä olet opettanut minut valehtelemaan, ja sinä petät itse kansasi!
- Vaikene, petturi, vaikene tai kuristan sinut!
Aleksanteri hyökkäsi Dragaa kohti, tarttui molemmin käsin hänen kaulaansa ja puristi kaikin voimin, niin että Draga kaatui kumoon.
- Ei, sinä et saa enää elää, sähisi kuningas hampaittensa välissä, sinä olet häväissyt minut kansani silmissä — sinä katunainen — sinä petturi — joka olet ottanut maksoa rakkaudestasi — oi, minä — ininä —
- Murhaaja — aiotko tappaa minut — kuten tapoit oman isäsi?
Se oli juuri paras sana, minkä hän saattoi keksiä. Se vaikutti kuninkaaseen kuten ruoskan isku ja saattoi hänet ainakin hetkeksi taas järkiinsä.
Eikä Draga suinkaan lausunut kuiskaamalla näitä sanoja, vaan hän huusi sen, jotta viereisessä huoneessa olisi helposti voinut kuulla joka sanan, jos joku palvelijoista olisi siellä ollut. Asia ei kumminkaan ollut niin, sen Draga tiesi vallan hyvin.
- Kuinka uskallat sinä, huudahti Aleksanteri läähättäen, — kuinka uskallat sinä muistuttaa minua siitä asiasta! Sinullahan on myös osasi siinä! Etkö se ollut sinä, joka satoja kertoja kuiskasit korvaani:
"Tapa isäsi!"