- Ja tuota sanoo hän minulle! valitti Eufemia. — Siinä on kiitos uskollisesta palveluksesta! Mutta, kuninkaani erehtyy julmasti. Ja todistukseksi siitä, että olen viaton, tyhjennän minä itse tämän lasin.
Mutta samassa tunsi kuningas, että hänen vanha kipunsa oli palaamaisillaan, että se hirmuinen suonenveto uhkasi taas häntä. Hän tunsi sen siitä, että kuuma verivirta syöksi hänen päähänsä ja ennusti taudin lähestymistä.
- Anna tänne, änkytti hän. Ah, virkistävää, hyvin suloista! Nyt tunnen itseni paremmaksi. Tällä hetkellä ei huomattu juoman pahoja seurauksia.
- Kuule nyt minua, Aleksanteri, sanoi Draga ja meni lähemmä kun hän oli hiukan tyyntynyt. Minä huomaan, ettemme voi olla yhdessä kauempaa. Niin, minä olen pettänyt sinut. Mutta — miksi tein minä sen? Voidaanhan tehdä rikoksia jaloistakin syistä ja niin totta kuin löytyy Jumala taivaassa, rikoin minä ainoastaan rakkaudesta sinuun!
Niin, hän vetosi todellakin Jumalaan, tuo kurja kuningatar.
- Rakkaudesta minuun, änkytti Aleksanteri. — Se ei ole totta, sinä et ole koskaan rakastanut minua, sinä et ole voinut rakastaa minua, muutoin et olisi paljastanut minua kansani silmissä. Joka kerjäläinen voi kehua omistavansa lapsen, mutta minä — minä olen vaan uneksinut lapsesta!
- No, eikös se ollut kaunis unelma ja eikö olisi ollut ihanaa, jos tämä unelma olisi toteutunut? Näetkö Aleksanteri, Obrenovitschien suku kuolee sinun kanssasi — sitä minä juuri tahdoin estää! Kun nyt ei taivas lahjoittanut minulle lasta sinun rinnallasi, niin oli aikomukseni laskea syliisi vieras lapsi. Mitä pahaa siinä olisi ollut, jos tämä lapsi ei olisi ollut kuninkaallista sukua — kuningas oli kumminkin valinnut sen omakseen? — Ei kukaan olisi tiennyt siitä mitään. Vasta myöhempään olisin ilmaissut salaisuuteni sinulle ja sinä olisit antanut minulle anteeksi, kun kerran olisit mieltynyt lapseen. Serbian kuningasistuimelle olisi kasvanut nuorukainen, jota et olisi tarvinnut hävetä.
Kuningas laski käden otsalleen.
- Jos asia on sillä tavoin, niin ehkä se on lieventävänä asianhaarana. Niin, minä uskon sinua, rakkaudesta minuun tuli sinusta petturi. Mutta — tuomiotani en voi muuttaa! Arvoni ja säätyni, kuninkaallinen arvokkaisuuteni vaatii, että eroan sinusta, joka olet tehnyt minut pilkan esineeksi. Sinun täytyy lähteä pois, Draga, pois minun luotani! Asetu Parisiin, Lontooseen tai Wieniin, mihin parhaiten haluat, eikä sinulta tule rahoja puuttumaan. Minä maksan sinulle eläkkeen, jolla voit elää säätysi mukaan. Mutta pois täytyy sinun lähteä — jo tänään täytyy sinun lähteä konakista. Oh, tuota hermotautia! jatkoi kuningas hieroen otsaansa. — Ruumiissani käy kuumia ja kylmiä väreitä. — Luulen, että saan kuumeen.
Eufemia iski silmää kuningattarelle. Tiesihän hän, että kuningas saisi kuumeen, kovan kuumeen, sillä hän oli valanut tulta kuninkaan vereen.