Uusi yskänpuuskaus, pelottavampi kuin edellinen, yllätti hänet.
Kalpeille huulille ilmestyi veristä vaahtoa.
- Oi Jumala, ähkyi hän, antaen päänsä uudestaan vajota tyynylle, — minusta täällä on niin kylmä! — Minua paleltaa! — Italiassa on lämmin, vai mitä?
- On kyllä lämmin, rakkaani! Kohta ei sinun tarvitse enää palella!
- Ei enää palella? — Oi, sinun sylissäsi oli niin lämmin, niin suloinen olla! Oi, jos en koskaan olisi tullut tuntemaan sitä toista, en koskaan nähnyt häntä!
— Sitä kurjaa! Sinua yksin olen rakastanut Devrient, en koskaan ketään muuta! — Mutta, minä olin niin huono, niin huono — —
Haa, ilmaa! Minä tukehdun! — Devrient! — Missä sinä olet? Täällä on niin pimeä!
"Se on kuolema!" ajatteli lääkäri ja hän, joka oli nähnyt kaikki hävittävän kuoleman tuhansissa eri muodoissa, vapisi sitä hirmuista hetkeä, jolloin hänen nuoruuden ystävättärensä kuolisi. Ninetten pää oli vaipunut tyynylle. Hänen silmänsä sammuivat. Kalvo levisi niiden päälle. Auki olevaa suu haki ilmaa, mutta keuhkot olivat poissa! Silloin pulpahti verivirta hänen suustaan. — Viimeinen henkäys — ja kaikki oli ohi.
Professori nousi ylös. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Hän sulki ne lasimaiset silmät ja hyväili hänen otsaansa.
- Nuku rauhassa, Sirkka! — Paljon olet sinä rakastanut! Sentähden annetaan sinulle taivaassakin paljon anteeksi.