Nuori äiti.
Charlot poistui pää kumarassa ummehtuneesta kuolinhuoneesta. Hän kulki hitaasti pitkin käytävää ja aikoi juuri astua portaita alas, kun kuuli äänen, jonka hän lääkärinä hyvin ymmärsi. Se oli tuskan tukahutettua huutoa, jonkun sairaan, joka kärsi hirmuisia tuskia.
"Luulen, että tässä talossa löytyy vielä toinenkin sairas. Eiköhän liene totta tosiaankin. Tämä talo näyttää olevan oikea sairashuone!" Ja kun sama ääni vielä toisen kerran kuului hänen korvaansa, päätti hän heti ottaa selkoa, kuka se oli, joka kärsi niin kovia tuskia. Tuon oven takana kuuli hän naisen valittavan. Hän koputti hiljaa ovelle. Mutta kun ei kukaan huutanut "Sisään!", niin avasi hän itse oven, mutta jäi hämmästyneenä seisomaan ovelle, sillä hänen silmänsä näkivät kuvan, jommoista tuo paljon kokenut lääkäri ei ollut vielä ennen nähnyt. Vuoteellaan, jonka hän tuskissaan oli pannut sekaisin makasi nuori, kaunis nainen — melkein vielä lapsi. Hän oli täydessä puvussa, mutta lääkäri näki heti, mitä tässä oli tekeillä. Nuori nainen oli juuri antamassa elämää lapselle. Eikä ollut ketään, joka olisi voinut onnetonta auttaa. Devrient oli kyllä Ranskan etevin spesialisti naistautien alalla, mutta kokemattomampikin olisi heti huomannut, että pikainen apu oli tässä tarpeen, muutoin olisivat äiti ja lapsi hukassa. Hän heitti nopeasti takin päältään ja meni vuoteen luo. Ja muutamia minuutteja sen jälkeen makasi kaunis, pulska poika äidin rinnalla. Hän katsoi lääkäriin hyvin kiitollisen näköisenä, sillä puhua ei hän voinut, siihen oli hän liian heikko.
- Elkää nyt enää peljätkö, nuori rouva, sanoi Charlot, pyyhkien nenäliinalla hikihelmiä otsaltaan. Nyt on kaikki vaara ohi ja minä toivotan teille onnea sille kauniille tehtävälle, jonka luonto on teille antanut. Sillä nyt olette äiti. Se on ihanin ja kaunein tehtävä, mitä nainen voi saada. Mutta sanokaa minulle, mikä on nimenne?
- Sylva! kuiskasi hän.
- Entä puolisonne, missä hän on — lapsen isä? Nainen katsoi häneen tuijottavin silmin. Hän huomasi, että pelko ja häpeä kuvastui noissa kasvoissa.
"Vanha juttu siis!" ajatteli Charlot miehestä, joka heittää ulos verkkonsa ja pyydystää naisen ja tyydytettyään rajun himonsa, menee edelleen ja jättää naisen yksin kantamaan taakkaansa.
- Te tekisitte hyvin lasta ja itseänne kohtaan, sanoi hän nuorelle äidille, joka hellästi painoi lasta rintaansa vasten ja ihastunein katsein sitä tarkasteli jos ilmaisisitte sen miehen nimen. Te tarvitsette apua ja mies ehkä kykenisi sitä antamaan.
- Hän on — vastasi Sylva — mutta se on totta, minä olen päättänyt, ett'en koskaan anna sen nimen tulla huuliltani.
- Tämä teidän jalomielisyytenne perustuu aivan väärään jalomielisyyteen! alkoi Charlot, joka oli vetänyt tuolin sängyn luo ja istui sen vieressä. — Te tahdotte säästää häntä, kun ette tahdo vahingoittaa hänen asemaansa yhteiskunnassa. Mutta välittiköhän hän teistä? Ei, sitä hän ei suinkaan tehnyt!