- Nicodem Lunjevica! huudahti Charlot täynnä ihmettelyä ja raivoa. Onko siis helvetti oksentanut nämä ihmiset hävittämään kaikki ne olennot, jotka tulevat heidän kanssansa tekemisiin! Tänään, muutamia minuutteja sitten olen kuullut saman nimen kuolevan nuoren naisen huulilta. Siinäkin oli hän näytellyt konnan osaa, niin, siinäkin oli hän sysännyt luotaan naisen, jonka oli vietellyt, ja joka luottavassa rakkaudessa oli antautunut hänelle. Tätä tyttöä kohtaan oli hän tehnyt hyvin väärin. Sillä vaikka Ninette olikin langennut nainen, niin oli Nicodem kuitenkin kuljettanut hänet Serbiaan. Hänen olisi ainakin pitänyt pitää huolta tytöstä. Mutta se, mitä hän tässä oli tehnyt — sillä hän, joka nyt makasi Charlotin edessä, oli puhdas nainen, vaikka olikin äiti — se oli äärettömän paljon alhaisempi teko, se oli kamala rikos, konnantyö. Tohtori Charlot ojensi itsensä suoraksi. Häntä halutti puhua muutamia sanoja sen roiston kanssa ja voi häntä, jollei hän anna perään.
- Minä kiitän teitä, lapseni, vastasi Charlot ojentaen Sylvalle kätensä — että tottelitte minun neuvoani. Luottakaa, että minä kyllä hankin teille oikeuden. Täytyy pitää huolta siitä, että pikku poikanne oppii tuntemaan isänsäkin, joka niin alhaisella tavalla jätti teidät yksin tuskinenne. Sillä teidän luonanne ei ollut ketään vaikealla hetkellänne.
- Oi, ei kukaan, ei kukaan auttanut minua! vakuutti Sylva. — Kun tuskat tulivat, tahdoin syöksyä alas portaita. Mutta minun täytyi kiireesti kääntyä takasin, joll'en tahtonut antaa lapseni syntyä tielle. Minä huusin, minä valitin — silloin himmensi pyörtymys minun järkeni ja kun heräsin — oli lapsi, nähnyt päivän valon.
- Niin, minä en tullut, Jumalan kiitos, liian myöhään ja minä aion edelleenkin pitää teistä huolta, sanoi Charlot. Kas tässä, ottakaa nyt nämä! jatkoi hän ottaen kukkarostaan viisi kultarahaa, jotka laski tuolille. — Sitäpaitse lähetän portinvartijan vaimon teidän luoksenne. Hän hoitaa teitä ja sitte tulen huomenna teitä katsomaan. Minä en lähde vielä aivan heti Belgradista, sillä minulla on vielä tärkeä asia suoritettavana.
- Kuinka voin minä kiittää teitä, herrani? Sitä en tiedä! sanoi nyyhkyttäen nuori äiti. — Mutta sydämeni on kiitollisuutta täynnä teitä kohtaan. Jos te puhutte hänen kanssansa, niin sanokaa hänelle, että minä puolestani en tahdo mitään häneltä. Joka penni, jonka häneltä saisin, polttaisi kättäni. Mutta hän pitäköön huolta, ettei lapseni kasva isättömänä. Oi, minä olin vähällä tehdä jotain hyvin pahaa, olin vähällä myydä lapseni vieraalle.
- Myödä lapsenne! Kuinka tulitte sitä ajatelleeksi?
- Eräs hyvin komeasti puettu nainen, jonka mukana oli toinen, vanhempi, selitti minulle olevansa valmis ottamaan lapsen. Hän sanoi itse olevansa lapseton eikä ollut hänellä toivoakaan sellaista saada ja siitä syystä tahtoi hän ottaa lapsen omakseen jotta se olisi ilona sekä hänelle, että hänen miehelleen.
- Ylhäinen nainen? Haa, nyt ymmärrän kaikki! Oliko hänellä musta tukka ja seurassaan vanhempi ruma nainen.
- Aivan oikein! Tunnetteko sitte näitä naisia?
- Luulen tuntevani, vastasi Charlot. — Mutta siitä myöhemmin! Nyt täytyy minun mennä. Niin pian kuin olen saanut jotakin ratkaisevaa tietoa, niin pian kuin hän sanoo olevansa valmis täyttämään velvollisuutensa, olen minä taas luonanne. Hyvästi!