Pelastaja.
Charlot näki komean, hoikan, mutta voimakkaan näköisen vartalon seisovan edessään. Hän katsoi kalpeisiin kasvoihin, joita ympäröi musta, kiiltävä parta. Kaksi suurta, harvinaisen loistavaa silmää katseli häntä ja huulilla leikki omituinen hymy. Tuntemattoman miehen hymy oli omiansa jossain määrin synnyttämään pelkoa Charlotissa. Hänellä oli puoliksi kansallinen, puoliksi satumainen puku. Mutta siinä ei ollut kumminkaan mitään teaatterimaista ja koko miehen olennossa oli syvä, surumielinen totisuus. Mutta hiukan levottomaksi teki Charlotin se seikka, että vieraan kädessä oli pieni pyssy ja hänen vyöllään näytti olevan monta tikaria ja pistoolia.
- Te epäilitte äsken, hyvä herra, sanoi mustapartainen vieras, sittekun he jonkun aikaa olivat toisiaan tarkastelleet — ettei teillä ollut yhtään ystävää Serbiassa. Mutta minä tahtoisin mielelläni osoittaa teille vastakohdan. Minä olen ainakin nyt tehnyt teille pienen hyväntyön, sillä minä lähetin omasta kivääristäni muutamia haulia herra Lunjevican käsivarteen.
- Tekö se siis olitte, joka teitte niin nopean lopun kaksintaistelusta? huudahti Charlot. — Hyvä herra, minä en tiedä, pitääkö minun olla teille kiitollinen, sillä siten olette vaan saanut aikaan sen, että minun täytyy oleskella Belgradissa kauemman kuin muuten olisin tarvinnut, eikä se suinkaan ole hauskaa minusta.
- Herra, vastasi mustapartainen — jos en minä olisi ampunut, niin olisitte te ainiaaksi jäänyt Belgradiin, siitä saatte olla varma. Teistä olisi tullut Belgradin kansalainen, sillä teille olisi annettu täällä kappale maata.
- Ahaa, minä ymmärrän! — Te tarkoitatte, että minut olisi haudattu?
- Niin, te olisitte nyt jo kuollut, vakuutti vieras. Minä huomasin, ettei teillä ollut aavistustakaan ampumisesta, kun taas Lunjevica ampuu erittäin hyvin pistoolilla. Mutta minä en tahtonut, että teidät olisi ammuttu, hyvä herra, ja siitä syystä rohkenin minä sekaantua kohtalon töihin. Ette suinkaan ole minulle siitä vihainen?
- Ei, en millään muotoa! huudahti ranskalainen oppinut. — Se olisi hyvin kiittämättömästi tehty, jollen minä lausuisi tunnustustani siitä, mitä te olette tehnyt. Mutta kun minä en tiedä, kuinka teitä kiitän, niin tyydyn puristamaan teidän kättänne. Kas tässä on minun käteni.
Mutta vieras ei ojentanut kättään laskeakseen sitä professorin käteen.
- Antakaa sen olla! sanoi hän aivan lyhyesti. — Te ette ole minulle kiitollisuuden velassa, sillä minä olen tehnyt vaan sen, mitä jokainen muukin olisi minun sijassani tehnyt estääkseen tätä kurjaa tekoa. — Kaikista tärkeintä on minulle tietää, että teidän vastustajanne on Nicodem Lunjevica kuningatar Dragan veli, enin vihattu mies koko tässä maassa, ylpeä tyhjäntoimittaja, joka häpeällisellä elämällään tekee Dragan hallituksen vielä enemmän vihatuksi kuin se muuten olisi. Mutta jos nyt saisin antaa teille hyvän neuvon, niin varoitan teitä, ettette tuntiakaan enää viivy Belgradissa. Minä olen hyvin hyvästi nähnyt, millä silmillä Nicodem Lunjevica teitä katselee. Ne ovat vihan silmäyksiä. Se kurja on yhtä roistomainen kuin arkakin ja koska te nyt näytte ärsyttäneen hänet, niin tulee hän käyttämään kaikkia keinoja tehdäkseen teidät vaarattomaksi. Mutta siinä ei vielä ole kaikki. Te olette hankkinut itsellenne vielä paljon vaarallisemman vihollisen, kuningatar Dragakin tahtoo nähdä teidän sydänverenne vuotavan.