- Kuinka te voitte sen tietää? huudahti Charlot hämillään. — Te olette itse asiassa oikeassa, kuningatar vihaa minua ja hänellä on syytä siihen, mutta kuinka olette saanut sen tietää?
- Luuletteko, että hän muuten olisi valepuvussa ollut tässä kaksintaistelussa? kysyi vieras.
- Peijakas, ette suinkaan tahtone väittää, että se nuori luutnantti, joka oli Lunjevican sekundanttina —
- Oli kuningatar Draga, täydensi mustapartainen mies. — Niin, hän se juuri oli, eikä kukaan muu. Mutta jos kuningatar niin varhain aamulla lähtee konakista ollakseen valepuvussa läsnä tässä kaksintaistelussa, niin täytyy hänellä olla siihen vakavat syyt. Hän tahtoi nähtävästi omin silmin katsoa, kuinka hänen kelpo veljensä ampui teidät kuoliaaksi, mikä toisin sanoen on todistuksena siitä, että kuningatar on huvitettu teidän kuolemastanne.
- Olen pahoillani, etten voi seurata teidän neuvoanne, sanoi Charlot, — sillä minä olen luvannut Nicodem Lunjevicalle jäädä Belgradiin, siksi kunnes kunnian asia on selvitetty.
- Se oli vaan ansa, joka teille viritettiin! huudahti mustapartainen. — Minä kehoitan teitä vielä kerran: paetkaa täältä niin pian kuin mahdollista! Ei kukaan voi varjella teitä kuningattaren ja hänen veljensä kostolta! Nämä kaksi ihmistä ovat nykyään kaikkivaltiaat Serbiassa. Meillä ei ole kuningasta, sillä Aleksanteri ei itse hallitse. Hänen puolisollansa on hallituksen ohjat, kaikki mitä hän tahtoo, ajaa hän läpi. Kuningas panee vaan teidän nimenne sellaiseen punaiseen paperiin, joka sisältää vangitsemiskäskyn ja teidät vangitaan heti, oliskelittepa te missä tahansa ja heitetään vankeuteen, josta ei Jumalakaan voi teitä vapauttaa. Tai ehkä he turvautuvat salamurhaan — kuinka voitte suojella itseänne sellaiselta? Herra, minä sanon teille, paetkaa — ennenkuin on liian myöhäistä!
- Minä en voi paeta, vastasi Charlot — vaikka minä kyllä huomaan, että teidän varoituksenne on varteen otettava, mutta Belgradissa löytyy eräs olento, joka tarvitsee minua. Se on onneton nuori nainen, jonka tuo Lunjevica on syössyt turmioon.
- Ah, tämä kaksintaistelu tapahtui varmaan sen naisen vuoksi.
- Kyllä, vastasi ranskalainen professori. — Mutta minä vakuutan teille, etten minä ole ollenkaan rakastunut siihen naiseen. En ole koskaan ennen nähnyt häntä ja minä tulin aivan sattuman kautta hänen luoksensa. Minä olin eräässä talossa Tonavankadun varrella, kuulin surkeata valitusta, avasin oven ja olin nuoren, hurmaavan kauniin naisen edessä, joka oli synnyttämäisillään lasta. Minä autoin onnetonta, pelastin hänen ja lapsen hengen ja kuulin, että Nicodem Lunjevica oli vietellyt tyttöparan. Hän on sen lapsen isä, jonka hän nyt äitinensä on jättänyt hätään ja kurjuuteen. Tämä liikutti minua siihen määrään, että minä menin hänen luoksensa ja sanoin hänelle vasten kasvoja, että hän oli roisto ja muistutin hänelle, ettei unohtaisi Jumalan kostavaa vanhurskautta, vaan pitäisi huolta onnettomasta.
- Ja vastaukseksi haastoi hän teidät kaksintaisteluun, sanoi vieras. Hän laski juuri, että hän oli taitava pistoolilla ampuja ja että hän ampuisi luodin teidän sydämeenne.