- Antakaa rahain olla! sanoi hän. — Minä en tarvitse rahoja. Minä olen rikas, hyvin rikas ja minulla on aina niin paljon kuin tarvitsen, ja jos tahtoisin omistaa miljooneja, niin olisi minulla huomenna ne käsissäni.
- Sitte on teillä kai laajoja maa-alueita?
- Minun maatilani ulottuvat yli koko Serbian, varsinkin on niitä metsäseuduissa. Minun kassakaappini ovat kaikkialla — minun ei tarvitse kuin avata ne ja ottaa mitä tarvitsen. Minulla on monta tuhatta alamaista ja jos minä panen niille veron, niin täytyy heidän napisematta maksaa.
- Silloin — huudahti Charlot — te olette joko hyvin ylhäinen mies tai ryöväri!
- Me jätämme ratkaisematta sen, mikä minä olen, sanoi vieras hymyillen. — Otaksukaa, että olen ylhäinen mies ja samalla ryöväri — sellaista voi joskus tapahtua. Muuten lupaan teille vielä kerran, että minä otan pitääkseni huolta siitä onnettomasta naisesta, että minä suojelen häntä samalla tavoin kuin tekin olette tehnyt. Mutta luvatkaa te puolestanne, että muutamien tuntien kuluttua matkustatte Belgradista. Hankkikaa itsellenne valepuku, sillä voi olla mahdollista, että teidät koetetaan vangita samalla hetkellä, jolloin olette aikeessa matkustaa. — Kaikessa tapauksessa, olkaa niin varovainen kuin mahdollista. Minä puolestani menen jo tänään sen äitiparan luo katsomaan, mitä voisin tehdä hänelle ja lapselle.
Silloin huudahti Charlot:
- Herrani, kuka lienettekään, niin olette toiminut jalosti minua kohtaan! Varmaankaan te ette hylkää sitä nuorta naista, jonka minä täten uskon teidän hoitoonne. Häneltä puuttuu kaikkea. Hän asuu likasessa talossa, viheliäisessä, pienessä kamarissa.
- Hän pääsee pois siitä kauniiseen, valoisaan asuntoon, sanoi vieras.
- Hän on saanut minulta pari kultarahaa, mutta ne eivät riitä kauan, kun on ostettava ruoka ja juoma sekä kalliit lääkkeet.
- Hän saa kaikkea mitä tarvitsee, sanoi kalpea mies.