- Entä lapsi — sillä ei ole edes nimeäkään! Kurja isä kieltäytyi antamasta sille nimeänsä.

- Lapsi saa nimen, olkaa varma! huudahti vieras. — Ja mitä tulee Nicodem Lunjevicaan, niin selvitän minä asian hänen kanssansa. Luulen olevani vähän tottuneempi käsittelemään pistoolia, kuin te.

- Kun te noilla hauleilla olette tehnyt mestarikokeenne, niin jätän täydellä luottamuksella teidän tehtäväksenne selvittää asiat Nicodem Lunjevican kanssa, sanoi Devrient Charlot hymyillen. — Vastatkaa kuitenkin yhteen kysymykseen: Miksi otatte hoitaaksenne onnetonta? — Ettehän häntä tunnekaan. Onko se todellakin ainoaltaan teidän halunne tehdä hyvää?

Silloin levisi vakava totisuuden verho mustapartaisen miehen kasvoille.
Sitte vastasi hän tuskasta vapisevalla äänellä:

- Herrani, minä olen mies, jota on kohdannut kova onnettomuus. Sinä päivänä, jolloin se tapahtui, jolloin se henkilö, joka oli minulla rakkain koko maailmassa, äkkiä katosi niin etten minä löytänyt hänestä jälkeäkään, silloin sanoin minä itsekseni:

"Sinä olet tähän asti ollut vaan huono ihminen, ja siitä syystä on Jumala rangaissut sinua. Paremmaksi et voi enää tulla, sillä kaikki tiet ovat sinulta suletut, niin ettet voi astua enää hyveen tietä. Mutta koeta ainakin punnita jokainen huono teko, jonka olet tehnyt, kymmenellä hyvällä työllä!" Näettekö, herrani, siitä päivästä lähtien olen minä koettanut levittää onnea ja siunausta askeleilleni. Minussa toteutuu sananlasku, että vasemman käden ei tarvitse tietää, mitä oikea tekee.

- Nyt ymmärrän teitä, huudahti Charlot — ja täydellä luottamuksella jätän teidän huostaanne vietellyn tyttöraukan. Mutta teille, herra, sanon nyt hyvästi Minä en arvattavasti näe teitä koskaan enää tässä elämässä, sentähden en tahtoisi lähteä luotanne tietämättä edes nimeänne. Minä en toivo mitään muuta kuin että kerran tulisin tilaisuuteen maksamaan teille, mitä nyt olette minulle tehnyt. Minä olen jonkun verran kuuluisa lääkäri, mutta minun vaikutusalani ei ole täällä, vaan Parisissa. Parisi ja Belgradi ovat tosin kaukana toisistaan, mutta mitä merkitsee välimatka kohtalolle, joka yhdistää ihmiset keskenään. Voivathan vuoretkin yhtyä, jos Jumala panee ne liikkeeseen, kuinka paljon paremmin siis ihmiset! Mutta ennenkuin uudestaan näemme toisemme, tahtoisin mielelläni kiitollisuudella ja ystävyydellä ajatella teitä, siitä syystä pyydän vielä kerran: Sanokaa minulle, mikä on nimenne!

- Mikä on nimeni, sanoi vieras hymy huulillaan, no niin, minä en salaa sitä teiltä, mutta — teidän pitää luvata minulle, ettette parhaalle ystävällennekään ilmaise, että nyt olette minut tavannut.

Sitte tarttui vieras ranskalaisen professorin käteen, veti hänet luoksensa ja kuiskasi:

- Minä olen Demeter Banjaluki, mustain vuorten ryöväri!