- Ettekö te voi — pikku raukka! sanoi inhottava akka ivallisesti hymyillen pannen kädet lantioilleen. — Ah se, joka on niin hyvännäköinen kuin te, voi tehdä hyvin paljon sellaiselle herralle. Minä en ainakaan pudottaisi kyyneltäkään, jos olisin teidän sijassanne.
Vanhus vaikeni ja katsoi oikeanpuoliseen seinään päin. Sen takaa kuului melua. Kuului miesten askeleita ja ääniä, sitte laskettiin jotakin lattialle.
- Oi Jumala, mitä siellä tapahtuu, tuolla sisällä? huudahti Sylva. — Äsken oli siellä niin hiljaista — ja nyt — nyt on sinne tullut paljon ihmisiä.
- Ne ovat tuoneet sinne ruumisarkun, vastasi portinvartija.
- Ruumisarkun. — Kelle sitte?
- Hänelle, jolla oli keuhkotauti, tiemmä, ja joka tänään viedään talosta! Hän kuuluu saavan hienot hautajaiset, mutta aluksi viedään hänet ruumishuoneeseen.
- Keuhkotautinen? huudahti Sylva. — Ah, häntä en ole ajatellutkaan!
En tiennyt edes, että hän oli sairaskaan. Kuka oli hän oikeastaan? Oi
Jumala, onko se ihmisraukka kuollut? Oliko hän vanha?
- Ei, hän oli nuori ja kaunis, vastasi portinvartija. — Kukako hän oli? Niin, hän oli ranskalainen. Ja hauskaa elämää hän on pitänyt, se on totta. Se kai olikin syynä siihen, että hän kuoli niin nuorena.
- Onko hän paljon kärsinyt?
- Kyllä hän oli hyvin kipeä ja kyllä kai hän on paljon kärsinytkin viime aikoina. No, nythän se on ohi. — Jumala olkoon hänen sieluparalleen armollinen.