- Amen! lisäsi Sylva syvästi liikutettuna.
- Ei, nyt täytyy minun mennä tieheni! huudahti portinvartija äkkiä. — Minä tahdon nähdä arkun ja sitte keitän minä tänään lampaanlihaa, eikä se saa palaa pohjaan.
Akka meni vihdoinkin tiehensä Sylvan viimeinen raha taskussaan ja juuri kun hän tuli käytävään, tuli neljä miestä ulos kantaen onnettoman Ninetten ruumisarkkua olkapäillään.
Portinvartija pani heti kätensä ristiin ja alkoi rukoilla. Mutta äkkiä huudahti hän ja juoksi kiireesti niiden ohi, jotka kantoivat ruumisarkkua.
- Minun lampaanlihani palaa! — huudahti hän. — Minä tunnen tänne asti, kuinka se haisee palaneelta! Siirtykää, että pääsen nostamaan pataa pois tulelta.
Kaikeksi onneksi tuli portinvartija kuitenkin oikeaan aikaan, jotta ehti pelastaa rakkaan lampaanlihansa. Hän kaatoi vettä pataan ja asetti sen sitte niin, että tuli ei käynyt niin kovasti padan alla.
Juuri kun hän oli tässä toimessa, kuuli hän äkkiä takanaan äänen, joka kysyi:
- Anteeksi, oletteko portinvartija?
Eukko kääntyi ympäri ja kapusta kädessä katsoi hän pitkään mustapartaiseen mieheen, joka näytti tilanomistajalta, ainakin suuremmalta vuokraajalta. Hän oli puettu karkeaan takkiin, ruumiinmukaisiin ratsastushousuihin, karkeisiin saappaisiin ja kädessä oli ratsupiiska. Portin edessä kadulla hirnui hevonen, joka nähtävästi oli kuljettanut hänet tänne.
- Mitä tahdotte, herrani? kysyi portinvartija. — Miten voin teitä palvella?