Tämä talo oli hieno klubi, jossa vaan rikkaimmat ja ylhäisimmät yhtyivät, ja siellä, siellä näin minä, että se mies, joka oli vannonut tekevänsä minut vaimoksensa, että hän —

Sylva vaikeni äkkiä, väristys näytti käyvän läpi hänen ruumiinsa. Hän heittäytyi takaisin tyynylle ja puristi kätensä suuta vasten, kuin tahtoisi hän estää itseään puhumasta.

Mutta Demeter kumartui alas hänen puoleensa, repäisi pois kädet hänen huuliltaan ja sanoi hammasta purren:

- Hänen nimensä! Haa, nainen, sinä et sano minulle miehen nimeä, sillä sinä rakastat häntä vielä! Mutta varo sinä vaan leikkimästä minun kanssani! Etkö tiedä, että ainoa lohdutus haavoitetulle on kosto? Minä tahdon kostaa ja siitä syystä tahdon tietää nimen. Kiiruhda, mikä on miehen nimi, joka on näytellyt niin hirmuista ilveilyä kanssasi? Mikä on sen pedon nimi, joka on syönyt itsensä kylläiseksi lihalla minun lihastani ja juonut verta minun verestäni? Mikä on sen heittiön nimi, jonka kuva makaa tässä korissa?

- Isä, jos puhut pahaa minun lapsestani, niin en voi enää rakastaa sinua, huusi Sylva. — Kaikki saat sinä sanoa minulle, minä kärsin kaikista hirmuisintakin, koeta tappaa minut ja minä rakastan sinua sittenkin kuolinhetkelläni, mutta elä häpäise lastani, poikaani.

- Hän on sekasikiö, kiljui Demeter — koiran sekasikiö!

- Hän on minun lapseni, minun lapseni! nyyhkytti Sylva, koettaen vapautua isänsä käsistä. — Minä rakastan tätä lasta ja rakastan sitä aina, sillä minä olen hänen äitinsä. Eihän se viaton olento voi sille mitään, että hän on tullut maailmaan synnin kautta, että hänen on petosta kiittäminen elämästään! Jos hänellä on todellakin isänsä piirteet, niin eikö Jumala ole painanut leimaansa meihin kaikkiin? Emmekö ole kaikki hänen lapsiansa? Isä, elä vaan tee tälle pienelle olennolle mitään pahaa, ei sanoilla eikä töillä!

- Kuule minua! sanoi Demeter kuohuen. — Paina mieleesi jokainen sanani, sillä sinä et vielä tunne minua, Sylva, etkä tiedä, kuka minä olen, muuten tietäisit, että minä pidän sanani. Sano minulle sen miehen nimi, joka on tehnyt sekä sinut että minut onnettomaksi, sillä jos et sitä sano tai jos valehtelet tällä hetkellä, niin on tämä lapsi kuoleva.

- Laupias Jumala! huusi Sylva.

- Sinä tahdot siis, että sen pitää kuolla! huusi Demeter, nosti lapsen korista ja piti sitä päänsä päällä. — Minä hävitän joko isän tai pojan, ratkaisu on sinun omassa kädessäsi, Sylva — valitse nyt!