Epätietoisena istui Demeter Banjaluki sängyn vieressä ja näki lapsensa kuolevan. Oi, hän ei voinut tehdä mitään ryöstääkseen kuolemalta uhrin, tuo muutoin niin voimakas mies, joka ei tavallisesti päästänyt käsistään mitään, joka oli hänelle arvokasta.
Mutta kuolema oli vielä mahtavampi sankari kuin hän. Sitä ei hän koskaan voittanut. Sen kalpean kummituksen edessä täytyi jättiläisvoimaisen Banjalukinkin alistua.
- Isä, isä! kuiskasi Sylva käheällä äänellä. — Suojele minun lastani!
Sitte vavahti hän äkkiä. Hänen silmiensä yli levisi ikäänkuin verho. Tämä ihana tähti himmeni; hiljaa, jäykkänä makasi siinä nyt kaunis nuori nainen, puoliksi vielä lapsi ja jo elämälle kypsynyt viettelyksen uhri.
Kun Demeter huomasi, että Sylva oli vetänyt viimeisen henkäyksensä, heittäytyi hän rajattoman surun vallassa hänen ylitsensä. Hän suuteli silmiä, poskia ja suuta, hän kasteli hänet kyynelillään. Mutta oi, kuollutta ei voinut enää eloon herättää. Autuaallinen rauha oli levinnyt kauniille piirteille ja siinä maatessaan kuoleman saaliina, ijankaikkisuudelle vihittynä, näytti Sylva raukka puhtaalta neitseeltä.
- Onneton lapsiraukkani! huudahti Demeter, mutta kyyneleet tukahuttivat hänen äänensä.
Tuskin olit ehtinyt katsahtaa maailmaan, ennenkuin suljit silmäsi; sinä et tahtonut nähdä sen hirmuisuutta. Mutta minä kostan puolestasi. Sillä vaikka sinulta on ryöstetty kaikki, kunnia, kauneus, nuoruus ja elämä, niin eivät he kuitenkaan voi ryöstää sinulta isäsi rakkautta. Sinut on murhattu — murhattu!
Ja ihmiset tahtovat teloittaa minut, kun minä metsässä väijyn rikasta koronkiskuria ja jos ei hän hyvällä jätä minulle rahapussiaan, tapan hänet. Jos santarmit saavat minut kiinni, niin tuomitaan minut kuolemaan ja hirsipuussa saan minä riippua.
Mutta mitä ylhäiset tekevät, jotka nautinnon himossa viettelevät herkkäuskoisia tyttöjä, raastavat ne synnin lokaan ja vihdoin syöksevät hautaan kun heidän nautintonsa on täysi, sellaista ei kosteta. Ei, ylhäiset murhaajat saavat kulkea rankaisemattomina ja uskaltavatpa vielä julkeasti kehuakin rikoksellaan, ja se ei tapahdu yksistään Serbiassa, vaan kaikkialla. Ja sellaista sanovat ihmiset oikeudeksi. Ja tämä lapsi, joka on syntynyt saamatta kantaa isänsä nimeä, tämä lapsi, joka, jollei minua olisi ollut, olisi saanut onnettomana maata kylmillä kivillä ulkona kadulla, josta ehkä olisi tullut varas, pahantekijä, missä on se asianajaja, joka olisi ottanut puolustaakseen tätä pikku raukkaa?
Jos hän vastaisuudessa tulisi tuntemaan oikean isänsä ja tunkisi veitsensä tämän rintaan sanoen: "Kas tästä saat kiitokseksi siitä, että olet tehnyt minut siksi mikä olen!" niin olisivat sadat kädet valmiit laahaamaan kurjan raukan vankeuteen ja sieltä hirsipuuhun. Mutta velvollisuutensa unohtanut isä, joka tallaa kaikista pyhimmän käskyn jalkainsa alle, eikä ollenkaan välitä lapsestaan, hän joka pitää kemuja täysien pöytien ääressä samalla kun hänen onneton lapsensa näkee nälkää ja vilua, hänelle ei tehdä mitään. Sillä hän on hieno ja rangaistuksesta vapaa.