Ja nyt, äidin haudalta lapsen kehdolle! jatkoi syvästi liikutettu mies. — Takasin venheeseen, Aza! Sinä et vielä tiedä, että meillä on tuossa Sylvan lapsi. Viekäämme se äiti Cyrillan luo, hän saa kasvattaa lapsen, kuten hän ennen kasvatti Sylvan. Parempaa kasvatusäitiä ei lapsi koskaan voi saada.
Vielä kerran kumartui Demeter syvälle rakkaan tyttärensä hautakummulle, vielä kerran kostutti hän kukkia kyynelillään. Mutta sitte tunki hän väkisin kyyneleet takasin ja ojensi itsensä huudahtaen:
- Pois arka tuska! Tästä hetkestä kuulun minä vaan sinulle, sinä synkkä kosto!
Muutamia minuutteja myöhemmin olivat molemmat miehet taas venheessä.
Demeter otti lapsen ja antoi sen maata käsivarsillaan, Aza souti ja yhä kauemmas poistui vene Kuolleitten saarelta, pienestä yksinäisestä paratiisista keskellä Tonavaa.
Mutta molemmat miehet katsoivat saarta kohti niin kauan kun voivat nähdä vanhoja sypressejä — nukkuihan niiden varjossa kallein olento, minkä he omistivat maan päällä.
KAHDESKAHDEKSATTA LUKU.
Vanha noita.
Genia oli viime aikoina löytänyt pakopaikan Kruschedolin luostarissa. Mutta sinne ei hän voinut ijäkseen jäädä. Sitäpaitse veti sydän häntä takasin Belgradiin, jossa hän saattoi tavata Stefan Naumovitschia. Eräänä kauniina päivänä läksi Genia siis rautatienasemalle, jonne oli neljän tunnin matka. Sieltä piti hänen sitte jatkaa matkaa rautateitse Belgradiin. Päivä oli ihana ja kun Genia oli Kruschedolissa saanut kyllikseen levätä, teki kävely ulkona raittiissa ilmassa hänelle erittäin hyvää. Eikä hän pelännyt mitään. Hänen siten kulkiessaan eteenpäin metsän läpi, kuuli hän äkkiä takanaan äänen, joka huusi hänelle:
- Halloo — kuuleeko hän, pikku neitsyt, elkää menkö niin nopeaan, antakaa minun seurata mukana!