Mummo nousi ylös, sieppasi käteensä likasen nyyttinsä, joka hänellä oli ollut kädessä, ja jatkoi vaellustaan Genian rinnalla.
Genia pysyttelihe muutamain askelten päässä hänestä, sillä se ilkeä haju, joka tuli eukon suusta, löi melkein huumaavasti vasten hänen kasvojaan.
- Te olette siis tähän asti asunut unkarilaisessa kylässä? kysyi Genia, päästäkseen jollain tavoin puheeseen vanhuksen kanssa. Missä se kylä on?
- Aivan Kruschedolin takana, vastasi eukko. — Siihen kuuluu vaan pari kurjaa tölliä ja sitte on siinä kirkkokin tietysti.
- Ja miten olette tullut siellä toimeen? Millä olette elänyt?
- Milläkö olen elänyt, vastasi vanhus — niin, sitä en tiedä oikeastaan itsekään. Mutta viinaa minulla on aina ollut niin paljon kuin olen tahtonut. Ja sehän on pääasia.
- Mutta miksi läksitte kylästä? kysyi Genia. Minä en tahdo olla utelias enkä tunkeileva, mutta minua ihmetyttää, että teidän ikäisenne ihminen lähtee niin pitkälle matkalle.
- Niin, näetkös, kultaseni, sanoi inhottava vanhus, nauraen rumasti — siitä ei puhuta mitään. Jos ei löytyisi eräitä sanomalehtiä, niin asuisin minä varmaan vielä unkarilaisessa kylässäni, enkä olisi ajatellutkaan kömpiä pikku pesästäni ulos maailmaan. Mutta minä otan taas ryypyn, se virkistää. Ottakaa tekin! Olettehan jo kylliksi niellyt pölyä, ja se täytyy huuhtoa alas.
Vanhus oli uudestaan ottanut pullonsa ja otti siitä "vahvistusryypyn". Sitte ojensi hän pullon Genialle, joka kuitenkin nopealla liikkeellä torjui sen pois luotaan.
- Hetken perästä olemme asemalla ja siellä on aina jotain juotavaa.