Sitte kulkivat he edelleen. He olivat jo kauan aikaa sitte tulleet ulos metsästä ja kulkivat pitkin maantietä, joka kierteli kahden kivirivin välissä.
- Niin, ne sanomalehdet! alkoi taas akka. — Ha, haa, onpa se hauskaa, kun on sellaisia olemassa, sillä niistä saa tietää kaikki, silloin ei mitään voi pitää salassa. Minun mielestäni tuommoinen lehti on kuin vanha akka, joka juttelee kaikki eikä voi mitään pitää salassa. Sanokaa, oletteko kuullut puhuttavan, että nykyään hallitsee Serbiassa kaunis kuningatar, jonka nimi on Draga?
- Kyllä minä olen kuullut siitä puhuttavan, vastasi Genia. — Mutta te ette ensi kertaa lausu minulle sitä nimeä. — Mitä teillä on sitte sen kuningattaren kanssa tekemistä?
- Joo, minä luin hänestä sanomalehdissä ja silloin päätin jättää kylän ja lähteä Belgradiin. Ha, haa, olisinhan hullu, jos jäisin siihen likaiseen, inhottavaan kylään, kun saan asua palatsissa, olla puettuna silkkiin ja samettiin ja juoda viinaa ja hienoja liköörejä — oh, se maistaa joltakin se.
Kun ei Genia mitään vastannut jatkoi eukko juttuaan:
- Niin, kuningatar Dragan luo aion minä matkustaa! Ha, haa, repeävätkö silmäsi ikäänkuin ihmettelisit, olenko tervetullut vai en? Niin, se on se sama, näetkös, jos minun tuloni on hänelle mieluinen tai ei, hänen täytyy sittenkin ottaa minut vastaan. Minä saan nukkua silkkipatjoilla, minä en enää ole halveksittu kerjäläinen, vaan saan parhaat palat syödäkseni. Vartija kulkee mukanani kivääri olalla. Ha, haa, minä näen juuri nuo kankeat miehet konakin edustalla seisovan edessäni ja jos minua haluttaa annan minä tulla ne huoneeseeni ja silloin niiden pitää marssia edessäni yks kaks, yks kaks, kiväärit olalle! Ja sitte annan minä ne juoda niin paljon kuin tahtovat. Niin, — siitäpä tulee oikea ilo. Ja sitte kun minä kerran paneudun kuolemaan — ha, haa! Neljä viikkoa sitte olisivat he varmaan puristaneet minut neljän laudan väliin ja pistäneet jonnekin kuten kuolleen koiran. Mutta nyt — tuhat tulimmaista! — nyt tulee ruumissaattoni olemaan suuremmoinen! Vahinko vaan, etten itse voi sitä nähdä — en tiedä, mitä antaisin, jos saisin sen nähdä. Minut viedään hautaan lasivaunussa, hopea-arkussa, koko Belgradi puetaan mustiin ja lasilyhdyt palavat keskellä päivää. Niin, niiden täytyy palaa, minä pidän siitä erityisesti huolta. Minä näin kerran sellaiset hautajaiset. Se oli silloin kun ruhtinas Mikael vietiin hautaan. Se oli ihmeellistä! Niin minutkin haudataan, juuri niin!
Genia katsoi eukkoa sivultapäin. Hänen toverinsa oli varmaan hullu. Viinapullon liian ahkera käyttäminen oli vaikuttanut hänessä viinahulluuden ja hän jutteli sellaisia asioita, joista ei Genia parhaalla tahdollaankaan voinut viisastua.
Etäällä näkyi rakennus, joka oli aivan yksin tasangolla.
- Tuo on varmaan rautatien asema! huudahti Genia. — Rientäkäämme.
Hänestä alkoi tuntua kamalalta olla enää yhdessä eukon kanssa, sillä tämä alkoi nauraa itsekseen, tanssi pari askelta, seisoi taas hiljaa ja otti sitte viinapullon esille, hyväili sitä ja ryyppäsi aika siemauksen.