— Sinua ei silloin vähän kadehdittu, rakas sisar, sanoi Nicodem, sillä silloinhan elämänurasi alkoi.
— Silloin alkoi myöskin minun tuskani, vastasi Draga, ja hänen tummat silmänsä leimusivat. — Minä vannon sinulle veliseni, että kun tulin hoviin, olin vielä — neitsyt. Niin, katso vaan minuun kummastuneena, leski ja kumminkin neitsyt! Sillä en koskaan ollut Maschinin todellinen vaimo, en koskaan ollut hänen kanssaan lähemmässä yhteydessä. Sentähden olinkin säilyttänyt neitseellisen kauneuteni, enkä koskaan ollut niin toivottu, kuin hän — ensikerran minut näki.
— Kuka? kysyi Nicodem, kumartuen sisarensa puoleen. Draga avasi huulensa, tahtoi puhua, mutta ei saanut sanaakaan suusta, väristys valtasi hänen ruumiinsa, hän hypähtyi äkkiä, katseli tutkivin silmin ympärilleen kioskissa, ja heittäytyen veljensä syliin sai hän vaan vaivoin sanotuksi:
— En uskalla nimeä mainita — tästä ainoasta sanasta riippuu Dragan koko onni — voi minua, jos Aleksanteri joskus saisi salaisuuteni tietää, jos nyt, juuri nyt petturi kuulisi meidän puheemme…
— Ei täällä ole ketään petturia! vastasi Nicodem, antaen silmäystensä kulkea kioskin yli. — Puhu siis, sisar, täällä sinua kuulee ainoastaan Jumala ja minä, sinun uskollinen veljesi!
Huokaus kohosi Dragan rinnasta, sitte hän punastui, sillä ne muistot, jotka samalla heräsivät hänen sielussansa, saattoivat häpeän punan hehkumaan hänen poskillansa.
— Minä olen pettänyt kuningatar Natalian, joka oli minun hyväntekijäni, lausui hän murtuneella äänellä, katseensa lattiaan luoden. — Olen palkinnut hänet kiittämättömyydellä, mutta taivaan Jumala on todistajani, etten muuta voinut tehdä. — Täällä kioskissa, seitsemän vuotta sitten — tällä sohvalla istuin haaveksien kirjaa lukien, ja ulkona puistossa lepäsi heinäkuun viileys… silloin yhtäkkiä ovi avautui, ja mies astui sisään — hän huomaa minut, näkee minun olevan yksinäni, hän päästää riemuhuudon, ja seuraavana hetkenä on hän kietonut käsivartensa ympärilleni ja suudelmillaan melkeinpä tukehuttanut minut ja silloin — silloin olin kuningas Milanin rakastajatar.
Draga vaipui sohvalle ja kätki kasvonsa sen tyynyihin. Vieläpä tunnoton Nicodem seisoi siinä minutin hämmästyneenä, mutta sitte hänen sinisiin silmiinsä tuli viekas ilme, ja hän tukahutti hymyilyn.
— Vapauta minut, veljeni, jatkoi Draga, — kertomasta, mitä sitte tapahtui. No niin, suhteeni kuninkaaseen ei jäänyt ilman seurausta. Pysyttelin kätkössä, niin kauan kuin mahdollista, sitte sanoin, että minun täytyi lähteä kotiin hoitamaan sairasta äitiäni, jätin hovin ja syvimmässä salaisuudessa synnytin tytön. Annoin hänelle nimeksi — Milana.
— Toivottavasti hän kuoli? kysyi Nicodem. — Sillä tosiaankin tuo tyttö voisi tuottaa sinulle koko joukon ikävyyksiä.