- Sinun äitisi!
- Niin, minun äitini, jota pidimme kuolleena, vastasi Draga. — Me luulimme, että hän oli hukkunut Tonavaan.
- Sinun äitisi, toisti kuningas vielä kerran, — tämä maankiertäjä, joka haisee viinalle jo pitkän matkan päästä, hän, äitisi?
- No niin, olenhan jo sanonut sinulle, että hän on on nainen, joka on synnyttänyt minut maailmaan. Mutta mitä se tekee? Velvoittaako se minut johonkin? Olihan sinullakin isä, ja sinä annoit kuitenkin suostumuksesi siihen, että —
- Vaikene, Jumalan tähden, vaikene! keskeytti hänet kuningas käheällä äänellä ja hänen jäykkä katseensa kulki joka suunnalle vaunussa, kuin olisi hän pelännyt, että jossain oli joku kuuntelija kätkössä. — Elä muistuta minulle sitä asiata! Minun isäni — niin, silloin oli politiikka kysymyksessä, minun täytyi toimia siten, jos tahdoin olla Serbian kuninkaana, mutta tämä nainen —
- Voi tulla vaarallisemmaksi meille, kuin mitä kuningas Milan oli, keskeytti Draga matalalla, mutta hyvin terävällä äänellä. — Sinä olet hetkellinen, Aleksanteri, siitä syystä täytyy minun avata sinun silmäsi ja ajatella sinun edestäsi. Tahdotko siis, että tämä juoppo, tämä rääsyihin kääritty, rappiolle joutunut maankiertäjä tulee kanssamme Belgradiin? Tahdotko nähdä hänet suurella torilla tai konakin edustalla? — Ha, haa, silloin asettuu hän sinne ja huutaa kovalla äänellä:
Minä olen kuningatar Dragan äiti, minä olen kuninkaan anoppi, minä olen —
- Avatkaa, avatkaa! kuului sähisevä ääni ulkoa.
— Murhaajat, tahdotteko siis, että minun pitää kuolla? Haa, minä tulen sisään — vaikka minä —
Samassa särettiin ikkunan ruutu ja Draga hypähti taapäin, ettei lasin sirpaleet löisi häntä vasten kasvoja. Sillä epätoivoissaan oli vanhus irroittanut toisen kätensä messinkikahvasta ja lyönyt sisään ikkunan ruudun.