Silloin tunsi hän äkkiä, kuinka kaksi pehmoista kättä tarttui hänen käsiinsä. Sitte kumartui joku vartalo hänen ylitsensä ja seuraavassa silmänräpäyksessä painettiin kaksi huulta hänen huulillensa. Hänestä tuntui, kuin näkisi hän unta. Niin, se ei voinut olla muuta kuin unta, siitä oli Stefan varma. Hänestä tuntui kuin kuulisi hän rakkaan äänen kuiskaavan hänelle:

- Stefan, minä se olen — sinun Geniasi syleilee sinua; — Jumalalle olkoon kiitos, että löysin sinut!

Ei, ei, se ei voinut olla muuta kuin unta, sitä ei hän epäillytkään. Hän piti yhä silmiänsä kiinni. Mutta vaistomaisesti kietoi hän käsivartensa tytön ympäri ja painoi häntä rintaansa vasten. — Hän arveli, että se oli unta — ihanaa unta.

- Stefan, oma Stefanini! kuiskasi Genia niin hiljaa, kuin olisi hän todellakin ollut henki. — Katso minua, anna minun nähdä rakkaat silmäsi! Se olen todellakin minä, sinun Geniasi! Oi Stefan, mikä ilo, mikä autuus saada olla yhdessä sinun kanssasi! Vihdoinkin olemme yhdistetyt, nyt ei mikään maailmassa voi meitä eroittaa.

- Genia!

Hän hyppäsi ylös sohvalta, piti hänen käsiään omissaan ja katsoi syvälle hänen silmiinsä, ja ilo, jota ei sanoin voida kertoa, ilo, jota vaan se tuntee, jonka on, kuten Stefanin, tehnyt onnelliseksi todellinen rakkaus, täytti hänen rintansa.

- Genia, huudahti hän ja kietoi kätensä hänen ympärilleen sekä veti hänen pienen päänsä rintaansa vasten, — se olet sinä — anna minun suudella sinua, anna minun hyväillä sinua! — Oi, nyt olen saanut sinut takasin! Sinä et ole kuollut, sinä et ole ainiaaksi minulta riistetty, me olemme taas yhdistetyt. Oi Genia, sanat ovat niin köyhiä, ne eivät kykene ilmaisemaan sitä, mitä me nyt tunnemme! Mutta sen minä tiedän, etten nyt päästä luotani onneani. Sinä pysyt luonani, me menemme naimisiin ja sitte pakenemme Serbiasta toiseen maahan, niin pian kuin mahdollista. Jossain löydämme kyllä nurkan, jossa — voimme kätkeä rakkautemme niiltä, jotka sitä meiltä kadehtivat. Genia sano, että se olet sinä, ettet ole mikään valepukuinen henki! Mutta, ei, minähän tunnen sinun huulesi omiani vasten, ne ovat lämpimät. Sinun suudelmasi ovat valaneet uutta elämää minun suoniini. — Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia, että olen sinut jälleen löytänyt!

He istuivat vieretysten penkillä. Stefan piti kättään Genian ympärillä ja Genia kertoi hänelle kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut.

Mutta — mitä se oli?

Samassa kuului räminä, kuin olisi ikkunaruutu lyöty rikki.